Näin hienoa kunnianosoitusta näkee harvoin – Ronaldo sanaili upean tukiviestin Neymarille: ”Muuttukoon kaikki viha polttoaineeksi”
Brasilian hyökkääjälegenda Ronaldo kehottaa maanmiestään Neymaria muuttamaan tämän kohtaaman vihan ja kateuden voimavaraksi.
Neymar, 30, lähti Qatarin MM-kisoihin Brasilian ykköstähtenä, mutta hän loukkasi nilkkansa heti joukkueen avausottelussa Serbiaa vastaan ja joutui vaihtoon. Brassit voittivat pelin 2-0 Richarlisonin maaleilla.
Myöhemmin selvisi, että Neymar ei luultavasti pysty pelaamaan Brasilian muissa lohko-otteluissa Sveitsiä ja Kamerunia vastaan.
Sympatian lisäksi Neymar on saanut osakseen myös runsaasti ivaa ja ilkkumista. Paris Saint-Germainin brassitähti on läpi uransa saanut kritiikkiä tekemisistään kentällä ja sen ulkopuolella.
Ronaldo, 46, lähetti Neymarille kannustavat terveiset Instagram-tilillään.
– Lahjakkuutesi on vienyt sinut niin pitkälle, niin korkealle, että sinua rakastetaan ja ihaillaan maailman joka kolkassa.
– Ja juuri tästä syystä, koska hän on päässyt sinne, minne hän on päässyt, koska hän on saavuttanut menestystä, hän joutuu kohtaamaan niin paljon kateutta ja pahaa. Tasolla, jossa juhlitaan kaltaisesi tähden loukkaantumista, jolla on kaltaisesi tarina. Kuinka pitkälle olemme menneet? Mikä maailma tämä on? Minkä viestin välitämme nuorillemme?
– Aina tulee olemaan ihmisiä, jotka vastustavat sinua, mutta on surullista nähdä yhteiskunnan olevan matkalla suvaitsemattomuuden vähättelyyn ja vihapuheen normalisointiin. Kirjoitan sinulle tänään tätä tuhovoimaista sanallista väkivaltaa vastaan: tule vahvempana takaisin! Fiksumpana! Nälkäisenä!
– Se hyvä, mitä teet kentällä ja sen ulkopuolella, on paljon suurempi asia kuin kateus sinua kohtaan. Älä unohda hetkeäkään matkaa, joka teki sinusta maailman jalkapalloidolin. Brasilia rakastaa sinua! Älkää ylistäkö pelkureita ja kateellisia. Juhlikaa rakkautta, joka tulee suurimmalta osalta maastanne. Sinä nouset takaisin, Neymar! Ja muuttukoon kaikki viha polttoaineeksi.
Kaikki MM-kisoista TÄÄLTÄ!
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Brasilia BRA | 3 | 2 | 0 | 1 | 3-1 | 6 |
| 2 | Sveitsi SUI | 3 | 2 | 0 | 1 | 4-3 | 6 |
| 3 | Kamerun CMR | 3 | 1 | 1 | 1 | 4-4 | 4 |
| 4 | Serbia SRB | 3 | 0 | 1 | 2 | 5-8 | 1 |
Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.
- Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
- 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
- Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
- Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
- Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
- Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.
Lisätietoa aiheesta löydät täältä.
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Järkyttävä video Walesin alasarjoista leviää – ”Pidättäkää hänet!”
- Ensimmäinen iso maa uhkaa vetäytyä MM-kisoista
- Haastattelu: Uutta seuraa etsivä Tatu Varmanen kertoi miksi jätti ruotsalaisseuran – ”Ei siinä olisi mitään järkeä…”
- Saudi-Arabian liigassa kuohuu, ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia
- Suomalainen superlupaus sai hienon kunnianosoituksen
- Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Saudi-Arabian liigassa kuohuu, ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia
- Suomalainen superlupaus sai hienon kunnianosoituksen
- Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Haastattelu: Uutta seuraa etsivä Tatu Varmanen kertoi miksi jätti ruotsalaisseuran – ”Ei siinä olisi mitään järkeä…”
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä