Argentiinan maajoukkuevalmentajalla päänvaivaa ennen huippuottelua – avainpelaaja sittenkään pelikunnossa?
Argentiinan MM-kisaurakka jatkuu perjantai-iltana, kun se kohtaa puolivälierissä Hollannin.
Molemmat ovat toistaiseksi pelanneet hyvät kisat ja perjantaisesta puolivälierästä odotetaan lähtökohtaisesti todella tasaista ottelua.
Argentiinan A-maajoukkueen päävalmentaja Lionel Scaloni saattaa joutua otteluun ilman ehdotonta avainpelaajaansa – nimittäin Ángel Di Maríaa. Di María loukkaantui lohkovaiheen päätösottelussa Puolaa vastaan, eikä pelannut neljännesvälierien Australia-ottelussa. Di María kärsii lihaskivuista vasemmassa jalassaan.
TyC Sportsin saamien tietojen mukaan Di María harjoitteli sunnuntaina joukkueen kanssa. Di Marían odotetaan osallistuvan Hollanti-otteluun, mutta se, pelaako hän avauskokoonpanossa on edelleen kysymysmerkkejä täynnä. Di Marían odotetaan kuntoutuvan ainakin penkille asti, josta hän voi liittyä toisella jaksolla peliin. 34-vuotias Di María on toistaiseksi antanut yhden maalisyötön Qatarin MM-lopputurnauksessa.
Scaloni peluutti Australia-ottelussa Papu Gómezia Di Marían paikalla, mutta myös Gómez loukkaantui ottelussa, eikä ole välttämättä pelikunnossa perjantaina.
LUE MYÖSA
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot