Hollannin MM-tähti saatavilla vain ennätyshintaan: ”Katsotaan, onko joku seura valmis maksamaan sellaisia summia”
Hollannin MM-kisaurakka päättyi dramaattisesti viime perjantaina, kun se hävisi puolivälierissä Argentiinalle lopulta rangaistuspotkukilpailussa.
Cody Gakpo oli Hollannin sankari lohkovaiheessa. Gakpo teki maalin jokaisessa lohko-ottelussa.
Gakpo ehti nousta puheenaiheeksi jalkapalloilevassa maailmassa jo ennen turnauksen käynnistymistä, sillä hän pelasi loistavan syyskauden PSV:n riveissä. 24 ottelussa syntyi 13 maalia ja 17 maalisyöttöä. Gakpon ylivoimaista kertoo omaa kieltään muun muassa se, että pelaaja johtaa parhaillaan Hollannin pääsarjan maali- ja syöttöpörssiä.
Seurajoukkueessaan laitahyökkääjänä viihtyvän Gakpon odotetaan siirtyvän suurempiin ympyröihin kenties jo tammikuun siirtoikkunassa, mutta se vaatii suurta siirtosummaa. PSV:n jalkapallojohtaja Marcel Brandsin mukaan vain harvat seurat kykenevät maksamaan sellaisia summia, mitä Gakposta vaaditaan.
– On oltava realistisia. Kun puhut Gakposta ja hänen hintalapustaan, niin kuinka moni seura kykenee hankkimaan hänet? Sanoisin, että puhumme noin 10-12 seurasta. Jotta siirto tapahtuu, on summan oltava PSV:n seurahistorian suurin ja lisäksi uuden seuran on sovittava Gakpon suunnitelmiin. Emme ole vielä saaneet virallisia tarjouksia. Katsotaan, onko joku seura valmis maksamaan sellaisia summia, Brands totesi.
PSV:n seurahistorian suurin myynti tapahtui kolme ja puoli vuotta sitten, kun Napoli hankki Hirving Lozanon 45 miljoonalla eurolla.
Lähde: Mundo Deportivo
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen
- Benfican akatemian kasvatti FC Lahteen
- TPS jatkaa omien kasvattien linjaa – 18-vuotias sopimukseen
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- Ilves hakee etua siirtomarkkinoilta – kansainvälinen rekrytointiosaaja organisaatioon
- Yle: Toni Koskelan seura kiinnostunut Ilveksen tähtipelaajasta
- Veikkausliigasta tuttu Rui Modesto herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – Joel Pohjanpalon joukkuetoveriksi?
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- Veikkausliigasta tuttu Rui Modesto herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – Joel Pohjanpalon joukkuetoveriksi?
- Benfican akatemian kasvatti FC Lahteen
- Yle: Toni Koskelan seura kiinnostunut Ilveksen tähtipelaajasta
- TPS jatkaa omien kasvattien linjaa – 18-vuotias sopimukseen
- HS: Pyry Soiri oli halukas siirtymään HJK:hon – uusi osoite löytyikin muualta