Juhlaottelussaan maalinteossa onnistunut Leo Messi lähetti kiitokset kotimaahansa: ”Se on uskoamatonta…”
Argentiinan A-maajoukkue selvitti lauantai-iltana tiensä MM-lopputurnauksen puolivälierävaiheeseen voitettuaan Australian lopulta 2-1.
Argentiina kohtaa ensi viikolla pelattavassa puolivälieräottelussa Hollannin.
Argentiinan A-maajoukkueen kapteeni Leo Messi viimeisteli lauantaina yhden maalin. Uransa 1000. ottelun pelannut Messi oli luonnollisesti hyvin onnellinen MM-puolivälieräpaikasta, vaikka itse ottelusta tuli kenties odotettua vaikeampi.
– Olemme todella onnellisia otettuamme yhden askeleen lisää kohti tavoitettamme. Ottelu oli hyvin vaikea ja fyysinen, mutta tiesimme, että siitä tulisi sellainen. Olimme pelanneet edellisen ottelun vain muutamaa päivää aiemmin, emmekä saaneet levätä, joka huolestutti meitä, koska ottelusta tulisi fyysinen. Teimme ottelusta meille vaikean lopun takaiskumaalin myötä.
Messi kiittää Argentiinan kansaa saamastaan tuesta.
– Nämä ovat uskomattomia fiiliksiä. On upeaa voida jakaa nämä hetket joukkuetoverieni kanssa. Argentiinan kansa nauttii tästä ja varmasti kaikki argentiinalaiset haluaisivat olla täällä. On hienoa, miten yhtenäisiä olemme. On uskomatonta, miten kansa elää meidän mukana jokaisessa ottelussa. He tuovat meille intohimoa ja iloa.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille

- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon