Kroatia voitti lauantaina MM-pronssia.

Kroatia voitti pronssiottelussa Marokon 2-1. Lue lisää täältä.

Kroatian A-maajoukkueen ehdottomiin johtotähtiin lukeutuva Luka Modric oli luonnollisesti onnellinen voitettuaan pronssia. Modric on johdattanut Kroatian mitaleille kahdessa peräkkäisessä MM-lopputurnauksessa. Edelliset kisat päättyivät hopeamitaliin.

Modric kertoi ottelun jälkeen edustavansa Kroatiaa vielä ainakin ensi kesän Nations Leaguen Final Four -turnauksessa.

– Jatkan Nations Leaguen Final Four -turnaukseen asti ja sen jälkeen katsotaan tilannetta uudelleen. On mahdollista, että tämä oli viimeinen MM-lopputurnaukseni, mutta en voi sanoa siitä sen enempää. Olen todella onnellinen urastani maajoukkueessa. Unelmani oli voittaa maailmanmestaruus, mutta olen todella onnellinen kahdesta mitalista.

Kroatia tavoitteli maailmanmestaruutta, joka oli jo itsessään varsin kunnianhimoinen tavoite, mutta Modric palaa kotiin iloisena myös pronssimitalin kanssa.

– Viimeisen kahden MM-lopputurnauksen aikana olemme asettaneet Kroatian suurten joukkueiden joukkoon ja olemme siitä todella tyytyväisiä. Näitte, miten juhlimme pronssia kentällä. Kroatialle kahden mitalin voittaminen merkitsee paljon. Se on jotain todella suurta ja tärkeää. Ei voi sanoa, että Kroatia onnistuisi vain 20 vuoden välein. Tämä on suuri maajoukkue, jolla on kirkas tulevaisuus edessään.

– Halusimme päästä finaaliin, mutta niin ei tapahtunut. Mestaruuden voittaminen oli unelmani, mutta palaamme voittajina kotiin ja se on tärkeää.

LUE MYÖS