José Mourinho antoi mitalinsa pois – näin portugalilaisluotsi kommentoi AS Roman finaalitappiota
Sevilla voitti keskiviikkona Eurooppa-liigan mestaruuden kaatamalla AS Roman rangaistuspotkukilpailun päätteeksi.
Tulos tiesi Roman päävalmentajan José Mourinhon uskomattoman tilastoputken päättymistä. Ennen torstaina hän ei ollut hävinnyt yhtäkään viidestä eurocupien finaaleista, joihin hän oli joukkueensa johdattanut.
Mourinho ei hopeamitalista välittänyt. Hän otti sen välittömästi pois kaulastaan ja kävi heittämässä sen katsomoon nuorelle kannattajalle.
Portugalilaisvalmentaja kommentoi pelin jälkeen itse ottelua ja erotuomari Anthony Taylorin suoritusta Sky Sport Italian haastattelussa.
– Sanoin, että joko lähdemme täältä pokaalin kanssa tai kuolleina. No, me olemme kuolleita. Olemme kuolleita fyysisesti, kuolleita henkisesti, kuolleita, koska mielestämme tämä on epäoikeudenmukainen tappio, jossa oli paljon kiistanalaisia tilanteita.
– Olemme kuolemanväsyneitä, mutta ylpeitä. Sanon aina, että jalkapallo-ottelun voi hävitä, mutta arvokkuuttaan tai ammattimaisuuttaan ei koskaan. Voitin viisi eurofinaalia, hävisin tämän, mutta palaan kotiin ylpeämpänä kuin koskaan tällä kertaa. Pojat antoivat aivan kaikkensa tällä kaudella.
Mourinhon mielestä brittituomari Taylor vihelsi samalla tavalla kuin oikeudenjakajat Espanjassa.
– Se oli intensiivinen, maskuliininen ja eläväinen peli, jonka tuomari vaikutti espanjalaiselta. Koko ajan tuli keltainen, keltainen, keltainen. Epäoikeudenmukaisuutta osoittaa se, että [Erik] Lamelalle olisi pitänyt antaa toinen keltainen, mutta hän ei sellaista saanut ja hän ampui pilkkunsa sisään rangaistuspotkukilpailussa.
DAZN:n haastattelussa Mourinho sanoi, että hän lähtee maanantaina lomalle. Kun portugalilaisluotsilta kysyttiin, jääkö hän AS Romaan pitkäksi aikaa, hän vastasi: ”Kyllä, ainakin maanantaihin asti”.
Siirtohuhuissa Mourinhoa on viety muun muassa Paris Saint-Germainiin.
– Haluan jäädä, mutta pelaajani ansaitsevat enemmän.
– Ja minäkin ansaitsen enemmän. Haluan taistella enemmästä. Olen hieman kyllästynyt olemaan valmentaja, viestintäpäällikkö, kasvot, jotka sanovat, että meidät ryöstettiin. Olen vähän kyllästynyt olemaan niin paljon.
– Haluan jäädä sellaisilla edellytyksillä, että pystyn antamaan enemmän. Ensi kaudella emme ole Mestarien liigassa ja paradoksaalisesti se on hyvä uutinen, koska emme ole vielä Mestarien liigan joukkue.
– Meidän on voitettava sunnuntaina [Serie A:ssa] ollaksemme Eurooppa-liigassa, haluamme päästä takaisin eurokilpailuun. Toivon, että tämä tuomari voi pysyä Mestarien liigassa ja tehdä Mestarien liigassa samaa roskaa kuin tänään ja jättää meidät rauhaan Eurooppa-liigassa.
LUE MYÖS:
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun
- Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat haastaa Espanjan: ”Tiedämme heistä tarpeeksi”
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan