Bild: Tässä on Saksan A-maajoukkueen uusi päävalmentaja
Julian Nagelsmann on siirtymässä Saksan A-maajoukkueen peräsimeen.
Bildin saamien tietojen mukaan Nagelsmann on päässyt Saksan jalkapalloliiton kanssa yhteisymmärrykseen ensi kesään ulottuvasta sopimuksesta. Nagelsmann valmentaa ensi kesän EM-kisat Saksan peräsimessä. EM-lopputurnaus pelataan Saksassa, eikä kisaisäntä osallistu sen vuoksi EM-karsintoihin.
Lehti kertoo Nagelsmannin purkavan sopimuksensa Bayern Münchenin kanssa. Bayern antoi Nagelsmannille potkut maalis-huhtikuun vaihteessa, mutta sopimus oli edelleen voimassa ja sen myötä seuran piti maksaa luotsille noin 20 miljoonaa euroa palkkakuluja kesään 2026 mennessä.
Bayern-sopimuksen purkaminen oli Saksan jalkapalloliiton asettama ehto, sillä liitto ei halunnut maksaa minkäänlaista korvausta Bayernille. Voimassa ollut Bayern-sopimus esti Nagelsmannin siirtymisen toiseen seuraan kesällä, sillä mikään seura ei ollut valmis maksamaan noin kymmenen miljoonan euron korvausta Bayernille.
Jalkapalloliitto maksaa Nagelsmannille noin 400 000 euron kuukausipalkkaa ensi kesään saakka.
Saksan jalkapalloliitto antoi hiljattain potkut Hansi Flickille. Flick ehti valmentaa maajoukkuetta kahden vuoden ajan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista