Real Madridin keskikenttäpelaaja Jude Bellingham on ollut kenties alkukauden valovoimaisin pelaaja koko Euroopassa.

Englannin nuori maajoukkuetähti siirtyi Madridiin kesällä Borussia Dortmundista yli sadan miljoonan euron kaupassa, ja hän on noussut lyhyessä ajassa uusien kannattajiensa suureksi suosikiksi.

Bellingham, 20, on ehtinyt pelata Los Blancosissa yhdeksän ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä kahdeksan maalia ja syöttänyt kolme.

Nuorukainen oli vauhdissa jälleen tiistaina, kun Madrid voitti Napolin vieraskentällä 3-2 Mestarien liigassa. Bellingham syötti vieraiden avausmaalin ja vastasi itse toisesta osumasta, jossa hän tanssahteli koko puolustuksen läpi ennen vetoaan.

– Uskon itseeni, mutta en tiennyt, että tämä menisi näin hyvin.Saan kiittää siitä valmentajia ja joukkuekavereitani, sanoi Bellingham ESPN:n mukaan maalisaldostaan kysyttäessä.

Bellinghamille huomautettiin, että hänen soolomaalinsa toi mieleen Napolin argentiinalaislegendan Diego Maradonan, joka muistetaan vastaavista osumista.

– Tuo menee vähän yli! naureskeli Bellingham.

– Se oli hieno maali. Sen perusteella, mitä olen nähnyt YouTubesta ja dokumenttielokuvista, hän oli vähän – tai paljon parempi – kuin minä. Yritän vain antaa oman panokseni Juden tavalla.

Real Madridin päävalmentaja Carlo Ancelotti myönsi olevansa yllättynyt siitä, kuinka hyvin Bellingham on sopeutunut Espanjan suurseuraan.

– Se yllättää minut, että hän on 20-vuotias. Hänen luonteensa ja persoonallisuutensa perusteella hän vaikuttaa 30-vuotiaalta.

– Hän on aina keskittynyt peliin ja tietää, mitä hänen on tehtävä, ja se on harvinaista 20-vuotiaalle pelaajalle. Lisäksi hänellä on paljon laatua, paljon voimaa ja taitoa… Tietysti hän on yllättänyt. Hän on yllättänyt hieman kaikki.

ESPN FC

@ESPNFC
Jude Bellingham received the ball just beyond midfield and dribbled through Napoli's entire defense all the way to goal before putting it away.

He also assisted Vinicius' goal just seven minutes prior.

Only 20 years old. What a player ✨

Linkki twiittiin.