Tuomarit pyysivät Bayernilta anteeksi Mestarien liigan välierän kohutilannetta – ”Se ei auta”
Bayern Münchenin päävalmentaja Thomas Tuchel sanoo, että hän koki olonsa petetyksi, kun tuomarit keskeyttivät pelin Mestarien liigan välierässä juuri ennen hänen joukkueensa maalia.
Tuchelin ryhmä johti keskiviikkona toista välierää 1-0 aina 88. minuutille asti ja näytti jo menevän jatkoon. Sitten Madridin vaihtopelaaja Joselu iski kaksi maalia lyhyen ajan sisään ja käänsi otteluparin valkopaitojen hyväksi.
Bayernin Matthijs de Ligt toimitti vielä pallon verkkoon lisäajan 13. minuutilla, mutta osumaa ei hyväksytty, koska avustava tuomari oli nostanut lippunsa paitsion merkiksi ja erotuomari oli viheltänyt pilliinsä. Madridin puolustajatkin lopettivat osittain pelaamisen vihellyksen takia.
Televisiolähetyksen uusinnoissa kuitenkin näkyi, että tilanne ei välttämättä ollutkaan paitsio. Sitä ei kuitenkaan pystytty tarkistamaan videolta, koska erotuomari oli jo keskeyttänyt pelin.
Jos tilanteen olisi annettu jatkua ilman liputusta ja vihellystä, videotuomari olisi voinut tarkastaa sen.
Tuchelin mukaan tuomarien päätös oli ”todella, todella huono” ja ”sääntöjen vastainen”.
– Avustava ja erotuomari tekivät katastrofaalisen päätöksen. Tuntuu kuin meidät olisi petetty lopussa, sanoi Tuchel BBC:n mukaan.
– Avustava pahoitteli sitä, mutta se ei auta. Lipun nostaminen tällaisella hetkellä… Erotuomari näkee, että saamme kakkospallon ja pääsemme vetämään. Sitä on vaikea niellä, mutta niin se vain on.
Tuchel vahvisti myöhemmin, että myös erotuomari Szymon Marciniak pyysi tapahtunutta anteeksi, mutta saksalaisluotsi toisti, että siitä ei ollut enää apua.
– Ei vain auta selitellä jälkikäteen. Olet kentällä koska olet paras [tuomari], mitä on olemassa. Ja meillä on oikeus odottaa sitä loppuun asti.
Real Madrid voitti otteluparin yhteismaalein 4-3. Se kohtaa 1. kesäkuuta pelattavassa finaalissa Borussia Dortmundin, joka kaatoi Paris Saint-Germainin yhteismaalein 2-0.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Suositaanko Cristiano Ronaldon seuraa? – tähtitoppari raivostui
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
