Virallista: HJK palkkasi Petri Vuorisen urheilujohtajakseen
Petri Vuorinen on HJK:n uusi urheilujohtaja. HJK tiedotti Vuorisen sopimuksesta tiistaina.
Vuorisen työsopimus astuu voimaan marraskuun alussa. Vuorinen siirtyy HJK:n urheilujohtajan paikalle Vaasan Palloseurasta. Vuorinen, 52, ehti työskennellä VPS:n urheilujohtajana noin vuoden ajan. Sitä ennen Vuorinen työskenteli samassa pestissä Hongassa.
HJK ehti olla ilman urheilujohtajaa yli viiden kuukauden ajan annettuaan toukokuussa potkut Vesa Mäelle. Mäki ehti toimia HJK:n urheilujohtajana reilusti alle vuoden ajan ennen potkujaan.
– Kun arjessa tehdään kovaa ja ammattimaisesti töitä, pelaajat kokevat ”logon arvon”, eli joukkueelle ja seuralle pelaamisen merkityksen. Sen pitää näkyä ja tuntua. Kun pelaajat seisovat Boltin ahtaassa pelaajatunnelissa odottamassa kentälle siirtymistä, vierasjoukkueelle pitää tulla tunne, että tänään joudutaan pahaan ja paineistettuun paikkaan, Vuorinen sanoi HJK:n tiedotteessa.
HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti kertoi tiedotteessa, miksi seura päätyi valitsemaan Vuorisen uudeksi urheilujohtajakseen.
– Petellä on selkeä käsitys, näkemys ja kyky panna täytäntöön – ja myös aiempia näyttöjä Vaasasta ja Espoosta – siitä, mitä tarkoittaa, että pelaajaputki edustuksen, reservijoukkueen ja Akatemian vanhimpien ikäluokkien välillä on kunnossa.
– Lisäksi lukuisissa keskusteluissamme on korostunut Vuorisen kyky ymmärtää modernin jalkapallon laatukriteerit ja siihen vaadittavat prosessit sekä johtaa systemaattisesti tiedon kautta. Hän on hyvin selkeästi analysoinut, missä meidän pitää nykyisestä tilanteestamme parantaa.
Lähde: HJK
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- FIFA teki kädenojennuksen USA:ssa käännytetylle somalituomarille
- Analyysi: Miksi ei ole olemassa hyviä jalkapalloelokuvia?
- Turkki joutui pettymään MM-avauksessaan – valmentaja pyysi anteeksi
- Neuvottelut loppusuoralla – Robin Lod saamassa nimekkään joukkuetoverin
- Australia järjesti yllätyksen MM-viheriöllä
- Brasilia joutui pettymään MM-avauksessaan
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Itävallan päävalmentajalle jatkodiili jo ennen ensimmäistä MM-peliä
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Brasilia joutui pettymään MM-avauksessaan
- Australia järjesti yllätyksen MM-viheriöllä
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
