Steven Gerrardin paluu vanhan seuransa päävalmentajaksi vesittyi erikoisesta syystä
Liverpool-legenda Steven Gerrardin paluu Rangersin päävalmentajaksi ei ollut mahdollista ennen kesää, kertoo talkSPORT. Gerrardia pidettiin vahvana ehdokkaana Philippe Clementin korvaajaksi, mutta verotuksellisista syistä hän ei voi ottaa pestiä vastaan.
Gerrard jätti Al-Ettifaqin tammikuun lopussa ja on ollut ilman työpaikkaa siitä lähtien. Hänen paluunsa Skotlantiin olisi kuitenkin aiheuttanut verotuksellisia ongelmia Saudi-Arabiassa, minkä vuoksi hän ei ole käytettävissä Rangersin valmentajaksi ennen huhtikuuta.
Rangers on päättänyt turvautua väliaikaiseen ratkaisuun, ja seuran entinen kapteeni Barry Ferguson on valittu loppukauden ajaksi päävalmentajaksi. Hän tapasi seuran edustajat maanantaina sopiakseen roolistaan.
Rangers tiedotti sunnuntaina Clementin potkuista.
– Rangers vahvistaa, että se on tänään erottanut miesten edustusjoukkueen päävalmentajan Philippe Clementin. Seura haluaa kiittää häntä työstä ja omistautumisesta.
Gerrard valmensi Rangersia vuosina 2018–2021 ja johdatti seuran Skotlannin mestariksi kaudella 2020–21 ilman ainuttakaan tappiota.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit