Bayernin supertähdelle pitkä jatkosopimus – ”Tähän päätökseni perustuu”
Joshua Kimmich jatkaa Bayern Münchenissä. 30-vuotias tähti on allekirjoittanut jatkosopimuksen kesään 2029 saakka.
Kimmichillä tulee kesällä 10 vuotta täyteen Bayernissa. Keskikenttäpelaaja siirtyi seuraan Stuttgartista kesällä 2015 vain 8,5 miljoonalla eurolla.
Kimmich on voittanut Bayernin kanssa muun muassa kahdeksan Bundesliigan mestaruutta ja Mestarien liigan.
– Bayern tarvitsee pelaajia, jotka eivät vain kanna paitaa, vaan myös kantavat vastuuta kentällä ja sen ulkopuolella. Joshua Kimmich on yksi näistä pelaajista, Bayernin puheenjohtaja Herbert Haimer kommentoi seuran tiedotteessa.
– Hänen päättäväisyyteensä ja sitoutuneisuutensa vastaa Bayernin vaalimia arvoja. Hänen tulisi olla silta tämän sukupolven ja uuden aikakauden välillä, toimitusjohtaja Jan-Christian Dreesen puolestaan sanoi.
Kimmich on pelannut yhteensä 429 kilpailullista ottelua Bayernin riveissä. Saksan A-maajoukkueen kapteeni on iskenyt 43 maalia ja syöttänyt peräti 115.
– Minulla on Bayernissa paras ympäristö saavuttaa tavoitteeni. Tähän päätökseni perustuu. Minulle ei ole olemassa tällä hetkellä parempaa pakettia seuratovereita, valmentajia ja seuraympäristöä, saavuttaakseni maksimaalisen menestyksen. Tunnen olevani kotona, enkä ole vielä valmis lopettamaan, Kimmich selitti jatkosopimustaan.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”