HJK hankki hyökkääjän yli 100:n MLS-ottelun kokemuksella – sai suosituksen Klubin ex-puolustajalta
HJK vahvistaa uuden hyökkääjähankinnan. Helsinkiläisseura on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen yhdysvaltalaisen Benji Michelin kanssa.
Michel, 27, on pelannut urallaan yli 100 ottelua MLS:ssä. Hyökkääjän sopimus Real Salt Laken kanssa päättyi vuodenvaihteessa.
Michel on tehnyt yhteensä 106 MLS-otteluun 15 maalia ja syöttänyt kahdeksan. Hän edusti sarjassa myös kasvattajaseuraansa Orlando Cityä.
Michel harjoitteli ja pelasi vielä alkuvuoden harjoituskaudella MLS-seura Nashville FC:n kanssa. Hyökkääjän mukaan Nashville olisi tarjonnut parempaa sopimusta, mutta HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorisen suunnitelma vakuutti yhdysvaltalaisen.
– Pidin Petrin ajatuksista ja visiosta. En ole koskaan arkaillut kokeilla jotain uutta tai mukavuusalueelta lähtemistä. Olisin voinut jäädä MLS:ään, mutta halusin mahdollisuuden pelata uudelleen Euroopassa. Suomessa pääsen pelaamaan mestaruudesta ja paikasta Konferenssiliigassa, Michel perusteli valintaansa HJK:n tiedotteessa.
Michel pelasi edellisen kerran Euroopassa Portugalin pääsarjassa Aroucassa vuosina 2023-2024. Hyökkääjä onnistui kerran maalinteossa ennen kuin pelit päättyivät loukkaantumiseen toukokuussa 2023.
Keväällä 2024 Arouca purki vähälle vastuulle jääneen Michelin sopimuksen.
Michel sai HJK:sta suosituksen seuran entiseltä laitapuolustajalta Niko Hämäläiseltä. Klubin vuodenvaihteessa jättänyt Hämäläinen on Michelin hyvä ystävä.
– Pelaamme videopelejä yhdessä, itse asiassa eilen viimeksi Call of Dutyä. Kun olin jutellut Petrin kanssa, kysyin Nikon mielipidettä, koska hän pelasi täällä pari vuotta sitten. Hän kehui kovasti HJK:ta ja Suomea, sitä miten kaikki ovat täällä aina iloisia, vaikka sää on kylmä, HJK:n tuore vahvistus kommentoi.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Marko Arnautović lopettaa maajoukkueuransa – Itävallan pelaajat kyynelehtivät ”liikuttavan” puheen aikana
- UEFA ei seuraa FIFA:n mallia uuden kohusäännön kanssa
- Bild: Julian Nagelsmann eroaa – selitykset eivät kelvanneet Saksan futispomoille
- Kap Verde ei suostunut vastaamaan kysymyksiin MM-kapteeninsa raiskausepäilystä
- Kroatialta hylättiin MM-trillerissä maali 103. minuutilla – päätös oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa
- Espanjan maalivahti Unai Simón teki MM-kisahistoriaa
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- Portugali voitti Diogo Jotan kuoleman vuosipäivänä – joukkueelta hieno ele
- Portugali dramaattisesti jatkoon – Luka Modrić jätti hyvästit MM-viheriöille
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
