Brasilia kopioimassa sivun Argentiinan pelikirjasta – haluaa välttää viime MM-kisojen kohtalon
Corinthiansin 26-vuotias maalivahti Hugo Souza saa todennäköisesti torjuntavastuun, kun Brasilia kohtaa Japanin ystävyysottelussa tiistaina.
Uutislähde ge kertoo, että Brasilian päävalmentaja Carlo Ancelotti kaavailee maajoukkuedebytantista rankkarien spesialistia ensi kesän MM-kilpailuihin. Transfermarktin mukaan Souza on torjunut urallaan kuusi rankkaria yhteensä 26 yrityksestä.
Tosin torjuntaprosentin trendi on ollut laskeva, eikä Souza ole viimeisen vuoden aikana esiintynyt pilkuissa edukseen (ulkoinen linkki).
Ancelotti haluaa välttää viime MM-kisojen kaltaisen kohtalon, kun Brasilia putosi puolivälierissä Kroatialle juurikin pilkkukisan jälkeen.
Qatarissa maailmanmestaruuden voitti lopulta Argentiina. La Albicelesten menestyksen takuumiehenä toimi maalivahti Emiliano Martínez, joka torjui joukkueensa voittoon kahdessa rankkarikisassa; ensin puolivälierissä Hollantia vastaan ja sitten finaalissa Ranskaa vastaan.

LUE MYÖS:
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista! Stevie Grieve jättää SJK:n
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Virallista! Joonas Rantanen on HJK:n uusi päävalmentaja – Ilvekselle merkittävä korvaus
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Kaoottinen ottelu keskeytettiin Ruotsissa
- Ei voi olla totta! Lucas Bergströmin joukkue suli pahasti La Ligassa
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Virallista: Tim Väyrynen jättää IF Gnistanin
- Rasmus Schüller jättää Djurgårdenin – peliura jatkumassa: ”Noin vuoden verran”