Kovaa kulissipeliä: Barcelona teki uuden valituksen Mestarien liigan tapahtumista
FC Barcelona on nyt tehnyt kaksi valitusta samasta Mestarien liigan puolivälieräparista, joka koitui katalonialaisseuran kompastuskiveksi.
Atlético Madrid kaatoi Barcelonan yhteismaalein 3–2. Katalonialaiset protestoivat tuomaroinnista Uefalle jo ensimmäisen, 2–0 Atléticolle päättyneen osaottelun jälkeen.
Tuolloin Barcelonaa sapetti se, etteivät erotuomari István Kovács ja videohuone puuttuneet Atléticon maalipotkuun, jossa puolustaja Marc Pubill koski palloa kädellään. Barcelonan kanta oli, että maalivahti Juan Musso oli jo tässä vaiheessa antanut maalipotkun, eikä Pubill ollut maalipotkun antaja.
Uefa hylkäsi tämän valituksen perusteettomana, mutta nyt Barcelona tiedottaa tehneensä uuden valituksen.
Perustelut valitukselle
Tällä kertaa valitus koskee koko otteluparin tuomaritoimintaa. Clément Turpin toimi erotuomarina Barcelonan 2–1-maalein voittamassa toisessa osaottelussa. Tulos ei riittänyt välieräpaikkaan, ja Barcelonan mielestä tuomaroinnilla oli otteluparin lopputuloksen kannalta keikauttava rooli.
Katalonialaisseura perustelee sivuillaan tekemäänsä toista valitusta. Barcelonan mukaan tuomaritoiminta aiheutti seuralle urheilullista ja taloudellista harmia.
– Molempien osaotteluiden aikana tehtiin useita sääntötulkintoja, jotka eivät olleet linjassa lajin sääntöjen kanssa. Tämä johti siihen, että tuomariratkaisut kentällä perustuivat vääriin tulkintoihin, eikä VAR puuttunut merkittävillä hetkillä oikealla tavalla näihin tapahtumiin.
Barcelona sai otteluparissa kaksi punaista korttia. Avausosassa Pau Cubarsí sai ulosajon ja toisessa osaottelussa Eric García lähti punaisella kortilla viheriöltä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uskomaton tilasto – tämä kuvastaa Espanjan ylivoimaa
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- LIVESEURANTA: Järjetön pronssiottelu! Englanti ja Ranska takoivat kymmenen maalia
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- ”Idiootti” – Rodri hämmentyi argentiinalaispelaajan purkauksesta
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan