Ruotsi teki marraskuussa odottamattoman uroteon pudottamalla Italian jatkokarsintavaiheessa rannalle Venäjän ensi kesän MM-turnauksesta. Eilen Blågult arvottiin alkulohkoonsa Saksan, Meksikon ja Etelä-Korean kanssa.

Ensisilmäyksellä ruotsalaisia on järkyttänyt pitkät suorastaan järjettömät otteluetäisyydet. Ruotsi pelaa lohkovaiheensa kolmessa eri kaupungissa, jotka ovat jokainen kaukana toisistaan.

Ruotsi aloittaa kisat Nižni Novgorodissa Etelä-Koreaa vastaan. Novgorodista matka jatkuu 1400 kilometrin päähän olympiakaupunkinakin nähtyyn Sotshiin kohtaamaan Saksa. Lohkovaihe päättyy Jekaterinburgissa Meksiko-otteluun. Sotshista kaupunkiin matkataan 2000 kilometriä.

Jos suuret etäisyydet ovat jo pelaajille tuskaisia, faneille ne ovat suoranainen painajainen.

Kaikkia pitkät matkat eivät kuitenkaan pysäytä. Ainakin Manchester Unitedia edustavan Victor Lindelöfin tyttöystävä Maja Nilsson tullaan näkemään katsomoissa.

Maja julkaisi Twitter-tilillään myös Ruotsin topparin kanssa käymänsä keskustelun. Nilsson vihjaa myös omasta Camp-Maja fanileiristään.

– Ottelut pelataan kaukana toisistaan. Luulen, että yksi paikka sijaitsee lähellä Kiinaa. Teidän pitää lennellä ja vaihtaa paikkaa, Lindelöf varoitti WhatsAppissa tyttöystäväänsä.

– Paskat, minä lähden Venäjälle, Nilsson twiittasi.