Ykkösen ennakko osa 1: Ykköseen odotettavissa armoton nousutaistelu – esittelyssä sarjan nousijasuosikit

Kuva: Juha Tamminen
Ykkösen kausi 2019 pääsee käyntiin lauantaina 27. huhtikuuta täydellä viiden kierroksen ottelulla. Sarjassa pelataan tälläkin kaudella kolminkertainen 27 kierroksen sarja, jonka päätteeksi Ykkösen voittaja nousee Veikkausliigaan. Sarjan kakkonen pääsee haastamaan Veikkausliigan 11. sijoittuneen joukkueen kaksiosaisessa otteluparissa taisteluun paikasta pääsarjatasolla. Ykkösen päätöskierros pelataan 19. lokakuuta.
Vaihtuvuus on sarjassa ollut tälläkin kaudella suurta, sillä kymmenestä joukkueesta vain kuusi pelasi viime kaudella samalla sarjatasolla. Veikkausliigasta putosi karsinnat KPV:lle hävinnyt TPS, ja Kakkosesta nousi kolmikko TPV, MuSa ja MYPA. MYPA:n nousu sinetöityi, kun selvisi, että Veikkausliigasta pudonnut PS Kemi ei kyennyt ottamaan sarjapaikkaa vastaan.
Sarjan kymmenestä joukkueesta puolet on ilmoittanut tavoitteekseen nousun Veikkausliigaan. Täysin selkeää suosikkia sarjassa ei olekaan, vaan nousukamppailusta on odotettavissa armottoman kova. Kullakin viisikosta on rahkeita taistella tosissaan noususta. Panemme tässä jutussa sarjan ”yläfemman” järjestykseen ja katsomme, millaisilla avuilla joukkueet lähtevät sarjanousua tavoittelemaan.
1) AC Oulu – Kirurgi kotikaupungin joukkueessa vielä kerran Veikkausliigaan?
Vuonna 2002 perustettu AC Oulu on Ykkösen kiistatonta vakiokaartia. Se on käväissyt kahteen otteeseen myös Veikkausliigassa, mutta molemmilla kerroilla visiitti on jäänyt ranskalaiseksi. Viimeksi AC Oulu pelasi Veikkausliigaa kaudella 2010, joten nyt alkamassa on yhdeksäs perättäinen kausi Ykkösessä. Nyt Oulussa on tehty isoja satsauksia sen eteen, että syksyllä kutsuisi pääsarja. AC Oulu menetti viime kauden joukkueestaan sarjan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi valitun Jairin, sillä brasilialainen siirtyi Ilvekseen kokeilemaan siipiensä kantavuutta pääsarjatasolla. Meksikolaisen Alberto Alvarado Morínin jatkosopimus oli kuitenkin erittäin tärkeä asia sekä seuran uskottavuuden että ennen kaikkea nousuprojektin kannalta. Morín teki Oululle Ykkösessä viime kaudella komeat 17 maalia, ja voitti sarjan maalikuninkuuden viiden maalin erolla seuraavaan, HIFK:n Tuomas Mustoseen. Morín valittiin kauden päätteeksi koko sarjan parhaaksi pelaajaksi.
2) Jaro – Meksikolaisvoimin muiden pohjalaisten seuraan?
Veikkausliigassa pelaa tällä kaudella kolme joukkuetta Pohjanmaalta, mutta ei ole poissuljettua, etteikö joukkoon liittyisi ensi kaudella jo neljäs. Tai kenties loppusyksyn veikkausliigakarsinnoissa nähdään pohjalaisten jäsentenvälinen? Kausi 2018 oli Jaron osalta vaisu, sillä kaudesta jäi käteen vasta kuudes sija. Välillä Jaro rypi jopa putoamisviivan tuntumassa, mutta kun valmentajaksi vaihdettiin elokuussa Niklas Käcko, joukkueen kurssi kääntyi. Käcko aloitti uransa Jarossa viiden ottelun voittoputkella, eikä joukkueen kuudessa ensimmäisessä ottelussa omaan verkkoon tehty maaliakaan. Kaikkiaan yhdeksässä Käckon alaisuudessa pelatuissa otteluissa takaiskumaaleja syntyi vain neljä. Suomen Cupin ottelut menivät Jarolta alakanttiin, mutta joukkueen materiaali puhuu vahvasti nousutaistelun puolesta. Etenkin vuoden 2012 olympiavoittajan Darvin Chávezin tammikuussa solmittu jatkosopimus oli hyvä osoitus siitä, että Pietarsaaressa on juuri nyt miellyttävää pelata jalkapalloa. Chávez on ilmiselvästi puhunut Jarosta paljon hyvää, sillä sittemmin Jaro kiinnitti joukkueeseensa myös Chávezin vanhat joukkuetoverit Luis Roblesin ja Jahir Barrazan. Robles tulee Jaroon huimalla yli 280 ottelun kokemuksella Meksikon pääsarjasta, ja Jahir Barrazallakin otteluita on vajaat sata. Vastaavat CV:t eivät kalpenisi tippaakaan Veikkausliigassakaan, joten ainakin paperilla Jaro teki todella rautaisia värväyksiä. Pitää muistaa, että vaikkapa CONCACAF:in alueen Mestarien liigassa molemmat finalistit tulevat Meksikosta ja samoin kolme neljästä välieräjoukkueesta – Pohjois-Amerikan MLS-liigalle jäi vain yksi välieräpaikka.
3) TPS – Uutta nousua rakentamaan
Kahdeksankertainen suomenmestari onnistui nousemaan Veikkausliigaan kauden 2017 päätteeksi tavoitteensa mukaisesti. Ykkösessä oli vierähtänyt kolme kautta putkeen, eikä tarkoitus ollut ihan pian palata. Toisin kuitenkin kävi. Pienellä budjetilla viime vuodet toimintaansa pyörittänyt TPS ei onnistunut jalostamaan nuoria pelaajiaan seuraavalle tasolle, ja visiitti pääsarjassa jäi yhden kauden mittaiseksi. Putoaminen ratkesi vierasmaalisäännöllä, kun KPV haki karsintojen toisessa osassa Turusta 1-1 -tasapelin. Putoamiseen päättyi myös Mika Laurikaisen viiden vuoden pesti Palloseuran peräsimessä. Uudeksi luotsiksi kiinnitettiin kokkolalainen Tommi Pikkarainen, joka on viettänyt viimeisen parin vuosikymmenen aikana jo runsaasti aikaa Varsinais-Suomessa. Viimeiset pari vuotta Pikkarainen on valmentanut Kakkosessa pelaavaa Salon Palloilijoita. TPS tavoittelee pikaista paluuta Veikkausliigaan, mutta isolla rahalla tai riskillä se ei hae sitä nytkään. Viime kauden joukkueesta Riku Sjöroos, Juri Kinnunen ja Miro Tenho löysivät työpaikan Veikkausliigasta ja neljä ulkomaalaisvahvistusta siirtyi jatkamaan uraansa ulkomailla. Niklas Friberg siirtyi Ykkösen kilpailijaseura Hakaan. Tulopuolella näkyvimpiin hahmoihin lukeutuvat TPS-taustaiset Hradeckyn veljekset Tomas ja Matej. Molemmilla Hradeckyilla on takanaan vaikeita loukkaantumisia, ja epäilemättä koko jalkapalloyhteisö soisi kaksikon pysyvän jatkossa terveenä. Parhaimmillaan Hradeckyn veljekset lukeutuvat eittämättä Ykkösen parhaisiin keskikenttäpelaajiin, sillä kaksikon tason on todettu riittävän helposti Veikkausliigaankin. Muissa tulijoissa on hämmästyttävänkin paljon Inter-taustaa. Leiriä vaihtoivat Interiä viime kaudella edustaneet Mika Mäkitalo ja Tatu Varmanen, ja Norjasta Suomeen palasi vuosikausien ajan Interissä pelannut Solomon Duah. Rasmus Holman, Mika Ääritalon, Jani Virtasen ja ennen kaikkea Sami Rähmösen jatko TPS-nutussa tuo raitapaitoihin uskottavuutta ja myös tarvittavaa kokemusta. Joukkue vaikuttaa jopa kokeneemmalta ja kovemmissa liemissä keitetymmältä kuin viimevuotinen veikkausliigaryhmä.
4) KTP – Onko Kalle Multanen jälleen nousun takuumies?
KTP on pelannut viimeisten neljän kauden aikana kolmella eri sarjatasolla, ja usein sarjataso on varmistunutkin vasta myöhään. Suotta ei kotkalaisia ”Kabinettien kingeiksi” kutsutakaan. Myös Ykkösen kauteen 2018 KTP pääsi valmistautumaan verrattain myöhään, kun OPS jäi ilman lisenssiä. KTP sai tiedon sarjapaikastaan tammikuussa, ja onnistui myöhäinen valmistautumisaika huomioiden viime kaudella kohtalaisesti sijoittuen seitsemänneksi. Nyt haetaan kuitenkin paljon parempaa, sillä KTP:kin on ilmoittanut tavoitteekseen sarjanousun. KTP:n kolme viimeistä päävalmentajaa ovat pysyneet pesteissään kulloinkin vain vuoden. Nyt purtta ohjaamaan palkattiin virolainen Argo Arbeiter, joka hyökkäsi KTP:n paidassa Veikkausliigassa vuosina 1998-2000. Nimensä puolesta Arbeiter sopii Työväen Palloilijoihin kuin nyrkki silmään, ja Suomen Cupin näyttöjen perusteella yhteinen sävel pelaajiston kanssa tuntuu löytyneen. KTP menetti joukkueestaan Veikkausliigaan Aleksi Tarvosen (Ilves), Jean-Christian Coubronnen (FC Lahti) ja Matias Tammisen (RoPS), mutta tulopuolellakin on nimekkäitä kavereita. Kaikkein nimekkäin tulija on Ykkösen kolminkertainen maalikuningas Kalle Multanen. 30-vuotias Multanen ratkaisi maalillaan KPV:n sarjanousun, mutta jäi yllättäen Kokkolassa ilman jatkosopimusta. Ykkösen tasolle Multanen on joka tapauksessa raudanluja pelimies ja potentiaalinen maalikuningaskandidaatti tälläkin sesongilla.
5) FC Haka – kollektiivin ehdoilla kärkitaisteluun
Veikkausliigan maratontaulukon kolmonen, yhdeksän suomenmestaruutta voittanut Haka viettää tällä kaudella 85-vuotisjuhliaan. Viimeksi Haka on kuitenkin ollut Veikkausliigassa vuonna 2012, joten aika poissa parrasvaloista alkaa venyä pitkäksi. Myös Haka tavoittelee juhlavuotensa kunniaksi nousua, mutta rajallisten resurssiensa takia se saa tyytyä haastajan rooliin. Nousutavoitetta toteuttamaan Haka nosti päävalmentajakseen 39-vuotiaan Teemu Tainion. Tainio toimi Hakassa jo viime kaudella Keith Armstrongin kakkosmiehenä, mutta nyt alkamassa on uran ensimmäinen päävalmentajapesti. ”Tornion terrieri” pelasi nuorena pojankloppina Hakassa jo 90-luvun lopulla parin kauden ajan ennen kuin aloitti 14 vuotta kestäneen ulkomaiden kierroksensa. Kokemuksia karttui muun muassa Auxerresta, Tottenhamista ja New Yorkista, joten auktoriteettipulasta Tainio ei mitä luultavimmin kärsi. Varsinaiset näytöt ovat Tainiolla vielä antamatta, mutta Valkeakoskella uskotaan epäilemättä miehen hienoon tulevaisuuteen valmentajana. Suomen Cupissakin peli toimi, eikä sarjanousu mikään utopistinen päämäärä ole. Se vain vaatii nappionnistumista sekä pelaajistolta että valmentajalta.
Ykkösen avauskierros lauantaina 27.4.
14 KTP-AC Oulu 17 EIF-Jaro 17 MYPA-TPS 17 AC Kajaani-MuSa 17 HAKA-TPV Kauden kaikki ottelut ovat katsottavissa Elisa Viihde Sportilta.
Jännittävä @MiestenYkkonen kausi alkaa lauantaina 27.4.! Ketkä nousevat #Veikkausliiga’an? #Ykkönen kaikki ottelut sekä kauden huipentavat liigakarsintaottelut ja Ykkösen nousukarsinnat näet @ViihdeSport’ilta. #ElisaViihde
27.4. klo 14.00 ja 17.00
elisaviihde.fi/sport
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Toni Koskelan Kalmar nousi yksinään Superettanin kärkipaikalle
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- Bundesliigassa isojen kohtaaminen – näin kävi Der Klassikerissa
- Suora putoaja selvillä – näin kävi Hakan ja KTP:n kohtalonpelissä
- Expressen: Tässä on Ruotsin uusi päävalmentaja
- Naatan Skyttä taas maalinteossa!
- Matias Siltanen kertoi mielipiteensä siirtohuhuista: ”Näin suuret seurat eivät seuraa sinua, jos…”
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Expressen: Tässä on Ruotsin uusi päävalmentaja
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- Matias Siltanen kertoi mielipiteensä siirtohuhuista: ”Näin suuret seurat eivät seuraa sinua, jos…”
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- Toni Koskelan Kalmar nousi yksinään Superettanin kärkipaikalle
- Bundesliigassa isojen kohtaaminen – näin kävi Der Klassikerissa
- Naatan Skyttä taas maalinteossa!
- Suora putoaja selvillä – näin kävi Hakan ja KTP:n kohtalonpelissä