Siirtoikkuna sulkeutuu – hankkiiko Bayern München takarajalla peräti kolme uutta pelaajaa?

Bayern München tiedotti sunnuntai-iltana hankkineensa Espanyolista keskikentälleen espanjalaisen Marc Rocan. 23-vuotias Roca ei silti näytä jäävän vuonna 2020 jo viisi pokaalia voittaneen Bayernin ainoaksi hankinnaksi siirtoikkunan loppusuoralla. Siirtotakaraja on myöhään tänä iltana, ja Bayerniin huhutaan yhä jopa kolmea uutta pelaajaa ikkunan viimeisenä päivänä.
Sekä saksalaiset että italialaiset medialähteet kertovat, että Bayern on lainaamassa Juventuksesta brasilialaisen Douglas Costan. Kyseessä on pelkkä laina ilman osto-optiota, mutta Bayern maksaa Costan palkan sekä luultavasti pienen lainakorvauksen Juventukselle. Juventus saa täten rosterissaan tilaa ja varoja Fiorentinan Federico Chiesan hankinnalle.
30-vuotias Douglas Costa pelasi Bayernissa jo kaksi kautta vuosina 2015-2017. Kesällä 2017 hänet lainattiin Juventukseen ja lopulta myytiin samaan seuraan kesällä 2018 yhteensä 40 miljoonan euron siirtosummalla. Nyt, kolmen Juventus-kauden jälkeen Costa on lähellä paluuta Bayerniin.
Puolustukseensa Bayern tavoittelee Marseillen oikeaa laitapuolustajaa Bouna Sarria. 28-vuotias Sarr tuli ajankohtaiseksi, kun Bayern hävisi kisan Sergiño Destistä Barcelonalle. Sarrista toivotaan back-upia Benjamin Pavardille.
Sarrin tausta on enemmän hyökkäävässä roolissa, mutta Marseillessa hänestä muotoutui laitapuolustaja. Ranskalaislähteiden RMC Sportin ja La Provencen mukaan Bayern ja Marseille ovat jo päässeet Sarrin siirrosta sopuun. Siirtokorvaus on tiettävästi suuruudeltaan 10 miljoonaa euroa. Sarr allekirjoittanee nelivuotisen sopimuksen.
[readmore from=Bayern-München]
Kauppaan arvellaan liitettävän myös Bayernin 21-vuotiaan keskikenttäpelaajan Michaël Cuisancen. Cuisance oli jo lähellä siirtoa Valioliigan Leedsiin, mutta sarjanousija vetäytyi siirrosta lääkärintarkastuksen jälkeen.
Lisäksi Bayern on lähellä hankkia PSG:stä hyökkääjä Eric-Maxim Choupo-Motingin.
Lähteet: Football-Italia ja Transfermarkt
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Christian Eriksen löysi uuden seuran

- Maajoukkuepelaaja sai kuulla KuPSin kiinnostuksesta päivä ennen siirtoikkunan sulkeutumista: ”En suunnitellut lähteväni, mutta…”
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy