Suomen entinen maajoukkuepelaaja toivoi Huuhkajilta radikaalia boikottia: ”Kovempi juttu kuin maailmanmestaruus”

Maanantaina Huuhkajat arvottiin MM-karsintojen D-lohkoon yhdessä Ranskan, Ukrainan, Bosnia ja Hertsegovinan sekä Kazakstanin kanssa. Entinen maajoukkuepelaaja Antti Pohja esitti Twitterissä toiveensa koskien Huuhkajien MM-karsintaa.
Arpaonni oli Suomen kannalta todella huono. Huuhkajien lohko on ennakkoon todella kova, ja kisapaikka olisi vähintäänkin suuri yllätys. Suomen A-maajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva totesikin, ettei onnetar tällä kertaa suosinut.
– Kova lohkohan siitä tuli, ei käy kieltäminen. Ei mennyt ihan nappiin, jos miettii sellaista toivelohkoa, jota ehkä ennakkoon kaavaili, Kanerva kertoi Palloliiton nettisivuilla.
[readmore from=huuhkajat]
Itse MM-kisat pelataan talvella 2022 Qatarissa. Qatarin MM-kisoja on pidetty laajasti FIFA:n korruption ilmentymänä ja kansainvälisen jalkapallon irvikuvana. Qatarin kisarakenteluissa on arvioiden mukaan kuollut tuhansia rakennustyöntekijöitä. Työolot ovat olleet surkeat, ja FIFA on saanut laajasti kritiikkiä siitä, että päätti viedä kisat Qatariin.
Ei siis ole mikään ihme, että moni jalkapalloihminen lähestyy Qatarin MM-kisoja vähintäänkin epäillen, ehkä jopa halveksuen. Yksi näistä on Suomen A-maajoukkueessa 23 ottelua pelannut Antti Pohja, joka toivoi Twitterissä Huuhkajien boikotoivan Qatarin MM-turnausta, jos sinne asti selviytyisivät.
– Eka, vika ja ainoa twiittini Huuhkajien MM-karsinnasta: Jos ja kun osallistuvat karsintoihin, toivon, että voittavat lohkon ja kieltäytyvät kisoista. Se olisi kovempi juttu kuin maailmanmestaruus, Pohja kirjoitti.
LUE MYÖS!
- Näkökulma: Qatarin mannekiini Jari Litmanen oli helppo nostaa jalkapuuhun – kädet veressä aivan muilla toimijoilla
- Ruotsista täystyrmäys Huuhkajien mahdollisuuksille MM-karsinnoissa: ”Ei tässä tarkoituksella Suomea lytätä”
- Huuhkajat kohtaa jälleen Ranskan – tässä kaikki Euroopan MM-karsintalohkot
- ”Eeeeeei me tätä kyllä tilattu..” – näin some reagoi Huuhkajien arpaonneen
- Huuhkajien videoanalyytikko antoi mielipiteensä Suomen karsintalohkosta Ylelle: ”Ollaan rehellisiä”
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”