Yle: HIFK:n taustalla muhii lihava riita – haetaanko ratkaisua oikeudenkäynnin kautta?
Palloliiton lisenssikomitea tekee päätökset kauden 2021 liigalisensseistä aivan joulun alla, tiistaina 22. joulukuuta. Jännitettävää on ennen muuta HIFK:lla, jonka tilanne on edelleen hyvin epäselvä. HIFK haluaisi siirtää sarjapaikan hallinnan taustayhdistykselle jo nyt, mutta Palloliiton näkemyksen mukaan paikka kuuluu edelleen osakeyhtiölle, jonka pääomistaja on kiinalainen Lucas Jin Chang ja yksi kolmesta hallituksen jäsenestä moldovalainen Andrei Zolotko.
Nyt ilmassa on konkreettinen uhka siitä, että HIFK:n eri leirejä odottaa oikeuskiista. Zolotko kertoi torstaina Ylen haastattelussa pitävänsä HIFK:n syytöksiä omistajien sopimusvelvoitteiden rikkomisesta perättöminä.
– Se ei ole todellakaan totta. Tällaiset syytökset on Palloliittokin kieltänyt. Olemme lähettäneet sopimuksen heille, osakassopimuksen ja investointisopimuksen. Olemme täyttäneet kaikki velvoitteemme, Zolotko vakuutti (Ylen juttu löytyy täältä).
Palloliiton näkemyksen mukaan mitään sopimusrikkomusta ei ole tapahtunut. Näin ollen osakeyhtiön hallinnoimat kilpailuoikeudet siirtyisivät taustayhdistykselle vasta maaliskuussa sopimuksen päättyessä.
Zolotko kertoo enemmistöomistaja Changin sijoittaneen seuraan reilun puolentoista vuoden aikana jopa sopimusvelvoitteita enemmän rahaa, noin miljoona euroa. Hän syyttää HIFK:n toimitusjohtaja Christoffer Perretiä harhaanjohtavien tietojen antamisesta. Kuluja olisi Zolotkon mukaan syntynyt 40-60 prosenttia enemmän kuin aluksi oli kerrottu.
– Kaikki luvut, jotka meille annettiin verot, sosiaalikulut, seuran kulut, seuran omaisuus, olivat vääriä.
Iso osa kiistaa olivat myös HIFK:n velat. Zolotkon mukaan enemmistöomistaja tarjoutui kuittaamaan kaikki velat pois kasvattaen samalla omaa omistusosuuttaan. Vaihtoehtona oli jakaa velat omistajien kesken omistusosuuksien mukaan, mutta tällöin Zolotko ja Chang saivat vastaukseksi, että rahaa velkojenmaksuun ei ollut.
– Olisimme kattaneet 52 prosenttia velasta, joka noudattaa omistusosuuttamme ja muut samoin. Seura ilmoitti, ettei sillä ollut rahaa, Zolotko kertoi.
Zolotkon syytökset ovat rajuja, ja Christoffer Perret kiistikin ne jyrkästi Ylen torstain toisessa HIFK-jutussa.
– Vähän väsyttäviä väitteitä. Zolotko viljelee puolitotuuksia. Omistaja ei ole täyttänyt kaikkia velvoitteitaan, siitä on aivan kiistatonta näyttöä, Perret vastasi Yle Urheilulle.
Voi olla, että asiaan joudutaan hakemaan ratkaisua välimiesoikeudessa. Perret ei mahdollista oikeusprosessia pelkää.
– Jos he haluavat riitauttaa tämän oikein kunnolla, niin en pelkää sitä lopputulosta. Meillä on vahvat näytöt, kirjallisia dokumentteja, tilanne on mielestäni ihan selkeä. Koen tämän syntyneen tilanteen hämäyksenä, vaikka tietysti julkisuudessa kyse on sana vastaan sana -tilanteesta.
– Jos he haluavat mennä oikeuteen, niin sitten menemme oikeuteen. Sehän olisi tietysti meille haitallista enkä tiedä, onko heidän tarkoituksenaan pelotella meitä oikeudella. Mutta en pelkää lopputulosta, tässä kuitenkin noudatetaan tehtyjä sopimuksia ja Suomen lakia.
Perret uskoo vakaasti siihen, ettei HIFK:n liigapaikka ole tilanteen vuoksi uhattuna. Ongelma syntyy lähinnä siitä, kuka maksaa lähikuukausien ajan työntekijöiden palkat, jos sarjapaikan hallinnointi siirtyy taustayhdistyksen haltuun vasta maaliskuussa.
LUE MYÖS:
IS: HIFK saattaa lähteä Veikkausliigasta! – Pienosakkaat tekivät kantansa selväksi
Yle: HIFK saamassa riittävästi sijoittajia taakseen – kiinalaisomistajasta halutaan eroon
HIFK tiedotti muutoksista omistuspohjassaan – sarjapaikan kohtalo ratkeaa joulukuussa
HIFK:n jatko Veikkausliigassa todellisessa vaarassa – Palloliitolta tyly päätös
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?