Yle: HIFK:n taustalla muhii lihava riita – haetaanko ratkaisua oikeudenkäynnin kautta?
– Kaikki luvut, jotka meille annettiin verot, sosiaalikulut, seuran kulut, seuran omaisuus, olivat vääriä.
Iso osa kiistaa olivat myös HIFK:n velat. Zolotkon mukaan enemmistöomistaja tarjoutui kuittaamaan kaikki velat pois kasvattaen samalla omaa omistusosuuttaan. Vaihtoehtona oli jakaa velat omistajien kesken omistusosuuksien mukaan, mutta tällöin Zolotko ja Chang saivat vastaukseksi, että rahaa velkojenmaksuun ei ollut.
– Jos he haluavat riitauttaa tämän oikein kunnolla, niin en pelkää sitä lopputulosta. Meillä on vahvat näytöt, kirjallisia dokumentteja, tilanne on mielestäni ihan selkeä. Koen tämän syntyneen tilanteen hämäyksenä, vaikka tietysti julkisuudessa kyse on sana vastaan sana -tilanteesta.
– Jos he haluavat mennä oikeuteen, niin sitten menemme oikeuteen. Sehän olisi tietysti meille haitallista enkä tiedä, onko heidän tarkoituksenaan pelotella meitä oikeudella. Mutta en pelkää lopputulosta, tässä kuitenkin noudatetaan tehtyjä sopimuksia ja Suomen lakia.
Perret uskoo vakaasti siihen, ettei HIFK:n liigapaikka ole tilanteen vuoksi uhattuna. Ongelma syntyy lähinnä siitä, kuka maksaa lähikuukausien ajan työntekijöiden palkat, jos sarjapaikan hallinnointi siirtyy taustayhdistyksen haltuun vasta maaliskuussa.
LUE MYÖS: IS: HIFK saattaa lähteä Veikkausliigasta! – Pienosakkaat tekivät kantansa selväksi Yle: HIFK saamassa riittävästi sijoittajia taakseen – kiinalaisomistajasta halutaan eroon HIFK tiedotti muutoksista omistuspohjassaan – sarjapaikan kohtalo ratkeaa joulukuussaHIFK:n jatko Veikkausliigassa todellisessa vaarassa – Palloliitolta tyly päätös
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Neuvottelut loppusuoralla – Robin Lod saamassa nimekkään joukkuetoverin
- Australia järjesti yllätyksen MM-viheriöllä
- Brasilia joutui pettymään MM-avauksessaan
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Itävallan päävalmentajalle jatkodiili jo ennen ensimmäistä MM-peliä
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä