Puskas-hälytys! Näin upean maalin myötä RB Leipzig hönkii Bayern Münchenin niskaan

Bayern Münchenin lauantainen yllätystappio huikeaan vireeseen äityneelle Eintracht Frankfurtille avasi Bundesliigan mestaruustaistelun uudelleen. Tilaisuuttaan oli kytännyt etenkin sarjassa toisena oleva RB Leipzig, eikä se jättänytkään saumaansa käyttämättä. Leipzig haki sunnuntainan 3-0-vierasvoiton Hertha Berlinistä, ja on sarjakärki Bayernista enää kahden pisteen päässä.
RB Leipzigin avaus- ja voittomaali julistettiin Twitterissä välittömästi ”Puskas-ehdokkaaksi” vuoden komeimman maalin palkinnon saajaksi. Osumasta vastasi 28. peliminuutilla itävaltalainen keskikenttäpelaaja Marcel Sabitzer, jonka lapikkaasta lähti karmea kanuuna aivan maalin ylänurkkaan. Matkaa maaliin oli yli 25 metriä, mutta kun osuu, niin osuu. Videon maalista voi katsoa alta tai tästä linkistä.
Toisella puoliajalla pallon saivat maaliin vielä puolustajat Nordi Mukiele ja Willi Orban, mutta 26-vuotiaan Sabitzerin kaukolaukaus oli ottelun ja koko kierroksen ehdoton kohokohta.
Hertha Berlinin kausi on ollut vaikea, sillä se on sarjassa sijalla 15, vain pisteen suoran putoajan paikalla olevaa Mainzia edellä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan