”Olisin toivonut, että se olisi napsahtanut vaikka omaan lärviin” – Jesse Joronen suoriutui hienosti uransa isoimmista maajoukkuepeleistä

Maalivahti Jesse Joronen pelasi seurajoukkueessaan Bresciassa maaliskuussa viisi ottelua, ja päästi niissä vain yhden maalin. Neljän nollapelin putki Serie B:ssä oli miehen ammattilaisuran pisin, ja antoi hyvää osviittaa siitä, että Huuhkajat sai riveihinsä ensiluokkaisen korvaajan, kun ykkösvahti Lukas Hradecky oli toipumassa akillesjännevammastaan.
Joronen oli pelannut ennen tätä kuuta maajoukkueessa vain kaksi kilpailullista ottelua, yhden EM-karsinnoissa ja yhden Nations Leaguessa. Nuo ottelut olivat kuitenkin käytännössä merkityksettömiä. Nollapelejä hän ei uransa ensimmäisissä MM-karsintapeleissä pelannut, mutta suoriutui yhteensä kolmesta takaiskumaalista huolimatta silti erinomaisesti. Bosnia-Hertsegovinaa vastaan 28-vuotiaalle Joroselle kirjattiin kuusi, ja Ukrainaa vastaan kolme torjuntaa.
– Koko ajan piti olla mukana pelissä ja valmiina puolustamaan linjan takana olevaa aluetta. Kovin paljoa tilanteita ei tullut, ja ne mitä tuli, hoidettiin. Totta kai siitä Ukrainan maalista olisin toivonut, että se olisi napsahtanut vaikka omaan lärviin se pallo, Joronen heitti Huuhkajien Twitter-tilillä julkaistussa haastattelussa.
– Kokonaisuudessaan voi olla kuitenkin ihan tyytyväinen vieraspisteeseen Ukrainassa.
Joronen oli sitä mieltä, että Suomi toteutti pelisuunnitelmaansa hyvin.
– Matsi oli sellainen, mitä pystyi ennakkoon odottamaankin. Me oltiin scoutattu Ukraina tosi hyvin ja tiedettiin heidän vahvuutensa. Pyrittiin eliminoimaan niitä ja pitämään samalla myös itse palloa, etsien välejä niiden systeemistä ja iskemällä vastaan, maalivahti analysoi.
#Huuhkajat #UKRFIN #WCQ #MeOlemmeSuomi
Kaikki Suomen ottelut ovat nähtävissä Elisa Viihde Viaplaysta, V Sport Jalkapallo -kanavalta sekä ilmaiseksi Viafreesta.
LUE MYÖS:
V Sport: Ukrainan ryhmitys yllätti Markku Kanervan: ”Ennakoimme heidän palaavan siihen..”
V Sport: Huuhkajia kipparoineelle Paulus Arajuurelle jäi jossiteltavaa: ”Niistä olisi pitänyt tehdä”
Huuhkajien joukkueeseen yksi uusi mies keskiviikon Sveitsi-otteluun
Näin Jari Tervo reagoi Ukraina-tasapeliin Twitterissä – Timo Furuholm nukahti kesken pelin: ”Jaahas”
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS