Tässä ovat Veikkausliigan flopit kaudella 2021: Kaksi HJK-tähteä eivät yllä koviin odotuksiin – SJK:n Valioliigassakin esiintynyt hankinta jää nuorten jalkoihin
Kuva: Getty Images
Veikkausliiga pääsee toden teolla vauhtiin sunnuntaina ja maanantaina. SuomiFutis-sivusto on ennakoinut alkanutta kautta kattavasti joukkue-ennakoiden ja TOP-listausten muodossa. Nyt vuorossa on epäkiitollisin listaus, eli kauden flopit.
Lähtökohtaisesti toivomme tietysti, että kaikki tässä artikkelissa mainituista pelaajista onnistuisivat. Ennusmerkit ovat antaneet kuitenkin viitteitä siitä, että seuraavat pelaajat saattavat jäädä alle odotusarvon. Monen pelaajan kohdalla odotukset ovat ehkä korkeammalla kuin olisi aihetta.
Floppilistaus on tehty jo useana vuotena. Osa ennustuksista on osunut maaliinsa, osa taas ei. Viime kaudella nostimme floppeihin muun muassa suomalaiskärjet Vahid Hambon ja Eero Markkasen. Molempien hyökkääjien kausi oli odotuksiin nähden pettymys.
Nostimme myös menneisyyden vangit -osiossa esiin Macoumba Kandjin, Atomu Tanakan, Medon sekä Anthony Annanin, joista ainakin Tanakan kautta voitiin pitää varsin onnistuneena. Annan (FC Inter) ja Kandji (FC Lahti) jatkavat tälläkin kaudella Veikkausliigassa, Medo sen sijaan jätti Hakan viime kauden jälkeen.
Pään kestävyyttä kysyimme RoPS:n Wato Kuatélta sekä Moshtagh Yaghoubilta. Kuaté häipyi jo ennen kauden alkua, mutta Yaghoubi pelasi IFK:n riveissä kohtalaisen ehjän ja hyvän kauden.
Kauden 2021 flopit
- Sebastian Dahlström, HJK

- Hope Akpan, SJK

- Joel Untersee, HJK

- Philip Hellqvist, KuPS
- Erikson Carlos, HIFK

- TOP 22: Veikkausliigan arvokkaimmat pelaajat
- TOP 12: Veikkausliigaseurojen pelaajabudjetit
- TOP 5: Veikkausliigan parhaat maalintekijät
- TOP 5: Veikkausliigan parhaat hankinnat
- TOP 12: Veikkausligian läpimurtopelaajat
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun