TOP 12: Näin käy Veikkausliigassa kaudella 2021 – mestari, suora putoaja ja karsija
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan kausi 2021 pyörähti käyntiin jo viime viikolla, mutta sunnuntaina ja maanantaina kaikki joukkueet pääsevät irti. SuomiFutis-sivusto on tänäkin vuonna tehnyt kattavan ennakkopaketin, jossa jokainen joukkue on käsitelty omassa joukkue-ennakossaan.
Nyt on luvassa SuomiFutis-sivuston toimituksen virallinen sijoitusarvio kaudesta 2021. Joukkue-ennakoita olivat tekemässä kuusi toimittajaa, jotka kaikki antoivat oman sijoitusarvionsa, joiden keskiarvosta muodostui SuomiFutiksen lopullinen arvio Veikkausliigan loppujärjestyksestä.
Kahden joukkueen sijoituksesta kaikki toimittajat olivat yhtä mieltä. HJK äänestettiin mestariksi ja KuPS hopealle. Myös Interin kohdalla toimittajat olivat melko yksimielisiä, kun viisi toimittajaa äänestivät Interin pronssille ja yksi oli sitä mieltä, että turkulaiset jäävät ilman mitalia neljänneksi.
Myös sarjan häntäpään joukkueista oltiin melko yksimielisiä. KTP oli viiden toimittajamme papereissa suora putoaja ja Oulu keräsi taas viisi ääntä karsijan paikalle. Yksi toimittajamme äänesti joukkueet toisin päin.
Muiden joukkueiden kohdalla hajontaa oli selkeästi enemmän. Honka ja SJK saivat äänistä saman keskiarvon, jonka jälkeen SJK äänestettiin näistä kahdesta korkeammalle neljänneksi.
Lahden, Ilveksen ja IFK Mariehamnin kohdalla äänet hajautuivat melko laajalle. Lahti nousi viimeisenä joukkueena arviossamme ylempään loppusarjaan. HIFK oli kaikkien papereissa sijoilla 6-8, mutta helsinkiläiset jäivät niukasti alemman loppusarjan puolelle.
SuomiFutiksen sijoitusarvio
Alta olevasta taulukosta näet SuomiFutis-sivuston Veikkausliigan sijoitusarvion. Pääset myös lukemaan kattavat joukkue-ennakot linkeistä. [table id=100 responsive=”collapse” /] LUE MYÖS:- TOP 22: Veikkausliigan arvokkaimmat pelaajat
- TOP 12: Veikkausliigaseurojen pelaajabudjetit
- TOP 5: Veikkausliigan parhaat maalintekijät
- TOP 5: Veikkausliigan parhaat hankinnat
- TOP 12: Veikkausligian läpimurtopelaajat
- FLOP 5: Kauden todennäköisimmät flopit
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”