Näin Markku Kanerva perusteli Juhani Ojalan paluuta Huuhkajiin: ”Ei missään tapauksessa välirikosta kyse”
Kuva: Juha Tamminen
Markku Kanerva nimesi tiistai-iltapäivänä Suomen joukkueen lokakuun MM-karsintaotteluihin Ukrainaa ja Kazakstania vastaan. Yksi nimilistan merkittävimmistä huomioista oli, että joukkueeseen palaa kokenut keskuspuolustaja Juhani Ojala.
32-vuotias Ojala putosi kesäkuussa kalkkiviivoilla Suomen EM-kisajoukkueesta. Pitkäaikaiselle Huuhkajien luottopuolustajalle pettymys oli kova, ja hän kuvailikin olleensa tuolloin sokissa ja ”olonsa olleen nöyryytetty”.
Pian kisavalintojen jälkeen Markku Kanerva kommentoi Ojalan tilannetta. Hän totesi Ojalan olevan joukkuepelaaja, joka on aina valmis edustamaan Suomea ylpeydellä. Täksi kaudeksi Ojala siirtyi skotlantilaiseen Motherwelliin. Hän on sopeutunut Skotlannin Valioliigaan erinomaisesti ja noussut nopeasti sarjan topparieliittiin.
Ei siis ole iso ihmekään, että kutsu Huuhkajiin tuli taas. Markku Kanerva kertoi keskiviikkoisessa lehdistötilaisuudessa varmemmaksi vakuudeksi, että mitään skismoja miesten välillä ei ole.
– En lähde ylipäätään avaamaan niitä keskusteluja, joita pelaajien kanssa käyn. Hyvässä hengessä juttelimme, ihan samoin kuin muillekin joukkueeseen tuleville pelaajille valinnasta ilmoitin, Kanerva sanoi medialle Helsingissä.
– Totta kai ollaan oltu Juhanin kanssa puheväleissä eikä tässä missään nimessä voi välirikosta puhua, päävalmentaja naurahti.
– Se oli kova pettymys, ettei hän päässyt kisajoukkueeseen, mutta hän sanoi tuolloin, että on jatkossa ilman muuta käytettävissä, jos kutsu tulee. Nyt se kutsu tuli, hän on siitä innoissaan ja tulee kaikkensa Huuhkajille antamaan.
Ojalalle aukesi joukkueessa paikka osin siksikin, että Huuhkajien vakiokalustoon noussut HJK:n Daniel O’Shaughnessy on sivussa loukkaantumisen vuoksi. Kanerva mainitsi lehdistötilaisuudessa lisäksi, että keskuspuolustajaosastolle harkittiin myös muitakin nimiä, jopa Veikkausliigasta ja O’Shaughnessyn kanssa samasta joukkueesta.
– Kun Daniel O’Shaughnessy jäi pois, mietin, kenet hänen tilalleen ottaa. Vaihtoehtoja oli useampia. Nyt päädyin Juhani Ojalaan. Sauli Väisänen on pelannut hyvin Cosenzassa, mutta valitettavasti nyt hänkin loukkaantui.
[readmore from=Huuhkajat]
– Muun muassa Aapo Halme, Miro Tenho ja Valtteri Moren olivat topparivaihtoehtoina isolla listallani, Kanerva paljasti.
– Juhani Ojala on pelannut hyvin Motherwellissa. Ei hän tietenkään pelaajana ole muuttunut. Hän oli yhtä hyvä pelaaja myös ennen EM-kisoja, mutta hänen hyvät esityksensä Motherwellissa ovat olleet ilahduttavia. Innoissaan hän on tulossa ryhmään mukaan.
LUE MYÖS:
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen