HELSINKI. Helsingin IFK:n tuore päävalmentaja Mixu Paatelainen on kovassa paikassa. Paatelainen on ehtinyt olla HIFK:n peräsimessä vasta kaksi peliä, mutta yksi asia on tullut heti selväksi. Paatelainen ei kiertele tai kaartele, vaan sanoo asiat suoraan.

Stadin derbyssä HIFK oli ottava osapuoli.

Ensimmäisellä puoliajalla kentällä nähtiin käytännössä vain yksi joukkue, HJK. Lopulta IFK:n parhaat hetket nähtiin toisen puoliajan alussa, jolloin Jani Bäckmanille siunaantui kolme erinomaista maalintekopaikkaa, mutta viimeistelyssä jäi toivomisen varaa.

IFK:lla oli vaikeuksia puolustaa keskityksiä varsinkin toisella puoliajalla, jolloin Bojan Radulovic kävi puskemassa loppulukemiksi 2-0. HJK olisi voinut tehdä enemmänkin maaleja paremmalla viimeistelyllä. Avausmaali tuli ensimmäisen puoliajan lisäajalla kulmapotkusta, jonka Miro Tenho jatkoi päällään maaliin.

Yleensä toimittajat saavat tehtäväkseen kritisoida joukkueiden pelaamista. Päävalmentajat nostavat ehkä yhden tai kaksi negatiivista asiaa pelaamisesta, mutta pyrkivät säästämään suoran palautteen pukukopin sisälle.

Paatelainen ei kaunistele totuutta median edessä. Se nähtiin Huuhkajissa vuosina 2011-15. Sillä tarinalla oli ruma loppu, mutta Paatelainen ei ole nähtävästi vuosien saatossa muuttanut kovinkaan paljoa toimintatapojaan. Asiat sanotaan asioina ja mielestäni se on ihailtavaa ja tervetullutta.

Kotimaisessa jalkapallossa ei ole liikaa persoonia, jotka sanovat mitä ajattelevat. Usein valmentajien puheissa on jonkinlainen filtteri. Kaikkea ei sanota ääneen. Ehkä sillä suojellaan joukkuetta, seuraa tai itseään. Ehkä se on jokin suomalainen kansanperinne.

Stadin derbyn lehdistötilaisuudessa Paatelainen osoitti, ettei hänellä ole tarvetta jättää jotain sanomatta. Paatelainen totesi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa tylysti HIFK:n isot ongelmat ääneen kiertelemättä. Pelaajat saivat myös ansaittua kritiikkiä otteistaan. Vastuunsa on toki valmentajallakin.

– Ensimmäisellä puoliajalla emme pelanneet ollenkaan.

[readmore from=stadin-derby]

– Kulmasta tuli maali. Siinä pari pelaajaa eivät tehneet tehtäväänsä ja HJK rankasi.

– Siinä oli mahdollisuus tasoittaa peli heti toisen jakson alussa. Ne mahdollisuudet pitää vain käyttää. Me ei käytetty.

Toisaalta Paatelainen loi myös uskoa.

– Tämä kausi on selviytymistaistelu ja me olemme valmiita siihen taisteluun.

– Toisella jaksolla oli parempaa. Ajoittain pystyimme luomaan tilanteita.

– Tässä ollaan todella alkutaipaleella.

Paatelainen tietää viimeistän nyt tasan tarkkaan, minkälainen työmaa hänellä ja koko HIFK-perheellä on edessään. Ammattilaisurheilu on välillä brutaalia. Jos joku, niin Paatelainen, tietää sen erittäin hyvin.

Vaikka joskus kommentit saattavat kuulostaa ulkopuolisen korvaan tylyiltä, jopa siltä kuuluisalta bussin alle heittämiseltä, Paatelainen on aina pelaajiensa puolella ja puolustamassa heitä. Paatelainen myös tietää, mitä haluaa, ja sitä kohti hän pyrkii määrätietoisesti.

Paatelainen sanoo asiat niin kuin ne ovat. Tässä vaiheessa on liian aikaista arvioida, miten HIFK:n pelaajat tosiasioihin tai Paatelaiseen tapaan toimia suhtautuvat. Silittelemällä ei silti sarjapaikkaa tule.

Paatelaisen omin sanoin: ”Meidän pitää oppia, ja nopeasti”

LUE MYÖS: