Kamerunin ykkösvahti putosi joukkueesta tärkeän MM-ottelun alla ja lähti kisoista kesken kaiken – kommentoi nyt tilannettaan somessa

Kamerun pudotti ykkösmaalivahtinsa André Onanan maanantaina miesten MM-kisojen lohkopelistään Serbiaa vastaan ”kurinpidollisista syistä”.
Päätös tehtiin AFP:n mukaan vain muutama tunti ennen ottelua, joka päättyi 3-3-tasapeliin.
Kamerunin päävalmentaja Rigobert Song kertoi ottelun jälkeen, että Onana, 26, pyysi itse saada poistua joukkueesta kesken kisojen. Lehtitietojen mukaan Onana ja Song ajautuivat erimielisyyksiin pelillisistä asioista.
– Pidän joukkuetta tärkeämpänä kuin yhtä pelaajaa. Onana pyysi saada lähteä joukkueesta, koska ilmoitimme sunnuntaina, että hän olisi tänään penkillä, ja hyväksyimme sen. Tulimme pelaamaan MM-kisoissa, joten vaadimme kurinalaisuutta ja kunnioitusta. Olemme täällä puolustamassa niitä arvoja.
Tiistaina Onana kommentoi tilannettaan Instagram-tilillään.
– Haluan ilmaista kiintymykseni maatani ja maajoukkuetta kohtaan. Eilen en saanut olla kentällä auttamassa Kamerunia, kuten aina teen, joukkueen tavoitteiden saavuttamisessa. Käyttäydyin aina siten, että voisin johtaa joukkueen menestykseen hyvällä tavalla.
– Olen käyttänyt kaikki voimani ja energiani löytääkseni ratkaisuja tilanteeseen, jonka jalkapalloilija usein kokee, mutta toisella osapuolella ei ole ollut tahtoa [ratkaisujen löytämiseen]. Joitakin hetkiä on vaikea sisäistää. Kunnioitan ja tuen kuitenkin aina niitä ihmisiä, jotka päätöksillään vastaavat joukkueemme ja maamme menestyksen tavoittelusta.
– Ojennan kaikki voimani joukkuekavereilleni, koska olemme osoittaneet, että pystymme menemään hyvin pitkälle tässä kilpailussa. Arvot, joita edustan ihmisenä ja pelaajana, ovat osa identiteettiäni ja jotka perheeni on antanut minulle lapsuudestani lähtien. Kamerunin edustaminen on aina ollut etuoikeus.
Kamerun on G-lohkossa kahden ottelun jälkeen kolmantena, ja se kohtaa viimeisessä lohkopelissään jatkopaikkansa jo varmistaneen Brasilian.

Kaikki MM-kisoista TÄÄLTÄ!
# | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | Brasilia BRA | 3 | 2 | 0 | 1 | 3-1 | 6 |
2 | Sveitsi SUI | 3 | 2 | 0 | 1 | 4-3 | 6 |
3 | Kamerun CMR | 3 | 1 | 1 | 1 | 4-4 | 4 |
4 | Serbia SRB | 3 | 0 | 1 | 2 | 5-8 | 1 |
Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.
- Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
- 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
- Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
- Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
- Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
- Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.
Lisätietoa aiheesta löydät täältä.
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa