Argentiinan huippupelaaja kohtaa MM-puolivälierässä ”uransa huonoimman” valmentajan – luotsi vastasi: ”Olen hyvin pahoillani”
Hollanti ja Argentiina iskevät yhteen perjantai-iltana Qatarin MM-lopputurnauksen puolivälierissä.
Hollannin A-maajoukkueen päävalmentaja Louis van Gaal käväisi torstaina lehdistötilaisuudessa. Van Gaal kohtaa perjantaina vanhan tutun, sillä hän valmensi Argentiinaa edustavaa Ángel Di Maríaa Manchester Unitedissa kauden 2014-15.
Di María pelasi Manchester Unitedissa lopulta vain yhden kauden ja lähti sen jälkeen PSG:hen. Di María on kertonut, ettei viihtynyt ollenkaan Englannissa tai Manchester Unitedissa. Di María totesi aikoinaan pitävänsä van Gaalia pelaajauransa surkeimpana valmentajana.
– Ongelmani Manchester Unitedissa oli valmentaja. Voitimme erään ottelun 3-0. Tein maalin ja annoin maalisyötön ja seuraavana päivänä hän näytti minulle epäonnistuneet syöttöni. Van Gaal ei pidä pelaajista, jotka ovat häntä suurempia. Siirtyessäni Manchester Unitediin olin jatkuvasti lehtien kansissa, koska pelasin hyvin ja tein maaleja, mutta van Gaal ei näyttänyt pitävän siitä. Hän on urani huonoin valmentaja, Di María totesi TyC Sportsille vuonna 2021.
Van Gaal otti torstaina kantaa Di Marían kommentteihin.
– Olen hyvin pahoillani siitä, että Di María sanoi minun olevani hänen uransa huonoin valmentaja. Hän on yksi harvoista pelaajista, jotka ovat sanoneet niin. Di María on huippupelaaja.
Ottelu käynnistyy perjantaina klo 21.00.
LUE MYÖS
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?