Marokon rankkarivoitto täynnä historiaa – Espanja historiallisen huono

Marokko pudotti Espanjan MM-kisoista tiistaina, vietyään rankkarikisan lukemin 3-0.
Espanjan laukojista Pablo Sarabia ampui tolppaan, Carlos Solerin ja Sergio Busquetsin yritykset pysäytti Sevillaa seuratasolla edustava Bono.
Viimeisen maalin iskenyt Achraf Hakimi olisi saattanut tehdä osumansa myös Espanjan hyväksi; Paris Saint-Germain -puolustaja on syntynyt Madridissa. Hän kuitenkin valitsi Marokon maajoukkueekseen jo juniori-iässä.
Marokon voitto oli historiallinen useammallakin tavalla. Edellisen kerran afrikkalaisjoukkue on onnistunut kaatamaan Espanjan MM-kisoissa 24 vuotta sitten, Nigerian onnistuessa tempussa vuoden 1998 kilpailuissa.
Marokko on myös ensimmäinen arfikkalaisjoukkue maailmanmestaruusturnauksen puolivälierässä 12 vuoteen. Marokon maajoukkue ei ole koskaan yltänyt näin pitkälle.
Jos Marokon suoritus oli plusmerkkejä täynnä, tilanne oli toinen Espanjan kohdalla – eikä rankkarikisaan joutuminen tiennyt joukkueelle hyvää. Espanja on hävinnyt MM-kisoissa viidesti läpikäymistään pilkkukisoista neljä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Brasilian jalkapallopomo raivostui tappion jälkeen: ”Pelasimme tuomareita, poliisia ja pallopoikia vastaan”
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Maajoukkuepelaaja sai kuulla KuPSin kiinnostuksesta päivä ennen siirtoikkunan sulkeutumista: ”En suunnitellut lähteväni, mutta…”