”Minulle annettiin kaksi vaihtoehtoa” – hengenvaarallisen tilanteen kuvaaminen oli johtaa brittitoimittajan pidätykseen

Englantilaistoimittaja Kathryn Batte sai kokea perjantaina Qatarin MM-kisojen nurjan puolen, kun paikalliset viranomaiset uhkasivat häntä pidätyksellä.
Daily Mailille työskentelevä Batte pakotettiin poistamaan hänen kuvaamansa videot liputtomana Al Janoub – stadionille juosseista Ghanan kannattajista ennen Ghanan ja Uruguayn välistä H-lohkon ottelua.
– Pelkäsin ensimmäistä kertaa Dohassa oman turvallisuuteni puolesta. Näin tämän MM-turnauksen ruman puolen, johon liittyi sensuuria ja painostamista. Se johti melkein pidätykseeni, Batte kuvaili kokemuksiaan Daily Mailin kirjoituksessaan.
Ghanan kannattajia oli kerääntynyt perjantaina jonottamaan ilmaisia lippuja otteluun, joita luvattiin olevan jaossa. Kannattajat oli komennettu kolmeen eri jonoon.
Batten mukaan jonoissa alkoi pian esiintyä järjestyshäiriöitä ja hän kuvasi ihmisiä tönimässä ja ohittamassa toisiaan. Tilanne paheni alle tunti ennen aloituspotkua, kun liput myöntävä valtionviranomainen ei ollut edelleenkään saapunut.
Selvisi, ettei ghanalaiskannattajille olisi tarjolla ilmailisia lippuja, koska he olivat käyttäytyneet jonottaessa huonosti.
Ottelun käynnistyttyä jonot räjähtivät kaaokseen, kun satoja liputtomia ghanalaiskannattajia juoksi turva-aitojen yli. Seuraavaksi ratsupoliisit saapuivat paikalle, mutta eivät kyenneet estämään vaarallista tilannetta.
Batten oli itsensä siirryttyvä pois tieltä, ettei häntä tallottaisi. Turvamiehet olivat voimattomia estämään kannattajien rynnimistä.
– Siellä oli suuri vaara joutua murskatuksi. Naiset ja lapset itkivät. Yksi tyttö ja hänen isänsä yrittivät pelastua järkyttävästä tilanteesta, Batte kertoi.
Kuvattuaan tapahtumat videolle Batte jakoi kuvamateriaalin esimiehilleen. Silloin kahdeksan järjestysmiestä lähestyi häntä, eikä päästänyt poistumaan paikalta. Viranomaisia oli joka puolella, eikä toimittaja päässyt liikkumaan mihinkään suuntaan.
Yksi turvamiehistä ilmoitti Battelle, että hänet oli nähty kuvaamassa tilannetta ilman kuvausoikeutta. Toimittajan näyttämää sähköpostia media-akkreditoinnista ei hyväksytty, vaan viranomaiset vaativat kirjallista todistusta.
Batte soitti kollegalleen ja laittoi puhelimen kaiuttimelle, jotta he kuulisivat mitä tilanteessa tapahtui.
– Minulle annettiin kaksi vaihtoehtoa. Joko poistaa kaikki kuvaamani materiaali tai minut luovutettaisiin poliisille, Batte kirjoitti tekstissään.
– Suostuin poistamaan videot, mutta he halusivat tarkistaa puhelimeni sähköpostin Whats App -viestit. Heidän oli varmistettava, etten ollut lähettänyt videoita kenellekään eteenpäin. Onnistuin nopeasti poistamaan viestit, joissa videot olivat.
– Näin vaarallisista tilanteista täytyy saada raportoida. Viranomaiset ovat onnekkaita, ettei kukaan loukkaantunut pahasti. Journalisteja ei saisi uhkailla pidätyksellä, kun he tekevät työtään.
LUE MYÖS!
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää