Kohusuudelmasta kritisoitu Espanjan futispomo ei aio erota: ”En ole ansainnut tätä ihmisjahtia”
Espanjan jalkapalloliiton (RFEF) puheenjohtaja Luis Rubiales ei aio erota tehtävästään.
Rubialesin, 46, eroa on vaadittu viime sunnuntain naisten MM-finaalin jälkeen hänen käytöksensä takia.
Liittopomo suuteli hyökkääjä Jenni Hermosoa huulille Espanjan voitettua Englannin 1-0. Lisäksi Rubiales kouraisi jalkoväliään loppuvihellyksen jälkeen stadionin VIP-alueella, jossa peliä olivat seuraamassa myös Espanjan kuningatar Letizia ja hänen 16-vuotias tyttärensä.
Hermoso, 33, sanoi finaalin jälkeen sosiaalisessa mediassa pyörineellä videolla, että hän ei pitänyt Rubialesin pusuttelusta.
Aluksi Rubiales kutsui suudelmasta suuttuneita ”idiooteiksi”. Myöhemmin hän pyysi tapahtunutta anteeksi, mutta antoi ymmärtää, ettei itse kokenut tehneensä mitään väärää.
Myös Hermosolta julkaistiin lausunto, jossa hän kehui suhdettaan Rubialesin kanssa. Espanjalaismediassa kerrottiin myöhemmin, että lausunto ei ollut tullut hyökkääjältä itseltään, vaan maajoukkueen viestintäosastolta, joka kirjoitti sanat Hermoson suuhun sopiviksi ja antoi eteenpäin medialle.
Hermosoa edustava pelaajayhdistys FUTPRO sanoi torstaina, että Rubiales ansaitsee rangaistuksen toiminnastaan. Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA aloitti samana päivänä tutkintansa liittopomosta.
Rubialesin puhe
Perjantaina Rubiales puhui RFEF:n kokouksessa, jossa hän julisti, ettei ole jättämässä tehtäväänsä.
– En aio erota, en aio erota. Täällä on meneillään yhteiskunnallinen salamurha, sanoi Rubiales BBC:n mukaan.
– Olen valmis tulemaan parjatuksi puolustaakseni ihanteitani.
– Pyydän varauksetta anteeksi, mutta en ole ansainnut tätä ihmisjahtia, josta olen kärsinyt.
BBC:n mukaan Rubiales sai toistuvasti suosionosoituksia puhuessaan kokouksessa, jonka Espanjan jalkapalloliitto vaati järjestettäväksi ”kiireellisesti”.
Rubiales puolusti toimiaan ja sanoi yrittäneensä lohduttaa Hermosoa, jonka rangaistuspotku torjuttiin finaalin toisella jaksolla.
– Sanoin hänelle, että ”unohda rangaistuspotku”’ ja kysyin, käykö pieni pusu. Hän sanoi ”OK”.
– Se oli spontaani suudelma. Molemminpuolinen, euforinen ja yhteisymmärrykseen perustuva. Se on avainasemassa.
– Riittääkö yhteisymmärryksessä annettu pusu siihen, että minä lähden pois? Taistelen loppuun asti.
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit