Bayern München päästi Leverkusenin takaisin mestaruustaistoon: ”Se sattuu”
Saksan Bundesliigan mestaruustaisteluun tuli lisämaustetta, kun Bayern München jäi toista kertaa perättäin liigapelissä ilman voittoa.
Müncheniläiset kompastuivat lauantaina Union Berliniä vastaan vieraissa 1−1-tasapeliin. Joukkue hävisi edellisen ottelunsa viikko sitten, kun Bochum haki yllätysvoiton Allianz Arenalta.
Tasurin myötä kakkosena olevalle Leverkusenille siunaantui nyt tilaisuus kaventaa eroa sarjakärkeen. Leverkusen on ennen sunnuntai-illan peliään yhdeksän pisteen päässä ykkössijasta. Jos Stuttgart kaatuu, eroa on enää kuusi pistettä, kun pelejä on jäljellä kahdeksan.
Lukas Hradeckyn edustaman Leverkusenin harmiksi joukkueilla ei ole tällä kaudella enää keskinäistä kohtaamista, joten piste-eroa ei voi kaventaa voittamalla pahinta kilpakumppania.
”Ärsyttävä tulos”
Münchenissä tosin tiedettiin, että tasapeliin jääminen lauantaina saattoi olla kohtalokas kämmi.
− Kyllähän se sattuu, että jäimme 1−1-tasapeliin. Ei auta kuin jatkaa taistelua, maalintekijä Leroy Sané sanoi pelin jälkeen.
− Tämä oli Bundesliigan peli ja vaikutti mestaruustaisteluun, haluamme voittaa. Tavoite oli kolme pistettä tästä pelistä, mutta epäonnistuimme, Sané jatkoi.
Bayernin urheilupomo Max Eberl oli myös turhautunut. Hänen mielestään peli olisi ilman muuta pitänyt voittaa.
− Tasapeli on todella ärsyttävä tulos, koska olimme niin ylivoimaisia tässä ottelussa, Eberl puhisi.
Bayern München jännittää nyt Leverkusenin peliä. Kello 20.30 alkava kamppailu on Stuttgartin kotiottelu, mutta kotijoukkue on huonossa pelivireessä. VfB on voittanut viimeksi helmikuun alkupuolella ja on valahtanut sarjassa kymmenenneksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Son Heung-min pyysi Etelä-Korean faneilta anteeksi ja esitti heille yhden pyynnön
- LIVESEURANTA: Norsunluurannikko ja Norja iskevät yhteen illalla
- Graham Potter: Ranskalla ei ole heikkouksia – ”Meidän täytyy pelata elämämme ottelu”
- Hollanti putosi – Ronald Koeman puolusti systeemiään: ”Voitte ajatella taktiikoista mitä haluatte”
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Casemiro kertoi Brasilian avaimen voitossa Japania vastaan: ”Se oli tärkeintä”
- Neymar käskettiin takaisin lämmittelemästä – näin Carlo Ancelotti kommentoi
- Etelä-Korean eronnut valmentaja sai tappouhkauksia – lentokentällä toistasataa poliisia
- Kai Havertz musertui Saksan pudottua MM-kisoista: ”Olen sanaton”
- Haastattelu: Mitä KuPS etsii kesän siirtoikkunassa, Sixten Boström?
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Valtava shokki MM-kisoissa! Paraguay pudotti Saksan pilkuilla
- Daily Record: Topi Keskinen saattaa siirtyä Gert Remmelin alaisuuteen
- Matias Siltasen markkina-arvo kolminkertaistui Transfermarktissa
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Huuhkajien pelaaja vaihtamassa seuraa Italiassa
- Verta, kyyneliä ja dramaattinen pilkkukisa – Marokko pudotti Hollannin MM-trillerissä
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- LIVESEURANTA: Brasilia neljännesvälieriin!