Näin Huuhkajien uusi päävalmentaja näkee Teemu Pukin roolin joukkueessa – ”Positiivisia askelia”
HELSINKI. Jacob Friis näkee Teemu Pukin roolin Huuhkajissa edelleen merkittävänä. Suomen A-maajoukkueen päävalmentaja nimesi ensimmäisen joukkueensa MM-karsintojen avausotteluihin Maltan ja Liettuan vieraana keskiviikkona.
Pukki, 34, siirtyi takaisin HJK:n paitaan helmikuussa jätettyään MLS-seura Minnesota Unitedin 1,5-vuotisen pestin jälkeen. Huuhkajat-tähti on alkanut löytää kuntoaan palattuaan Suomeen, ja kolmeen Liigacupin otteluun on syntynyt kaksi maalia.
Huuhkajat komentoonsa tammikuussa ottanut Friis on huomannut Pukin pelikunnon ottaneen askelia oikeaan suuntaan.
– Näen hänen roolinsa tärkeänä sekä kentällä että sen ulkopuolella, Friis vastasi SuomiFutiksen kysymykseen Huuhkajien mediatilaisuudessa keskiviikkona.
– Hän on nyt palannut Suomeen. Uskon hänen ottaneen positiivisia askelia ja hänen kuntonsa on menossa yhä parempaan suuntaan. Hän pelaa enemmän minuutteja ja se näkyy hänen esityksissä, kun hän on alkanut tekemään taas maaleja.
– Hänellä on historiansa ja taitojensa osalta tärkeä rooli, mutta se ei eroa muista pelaajista, koska heillä jokaisella on tärkeä rooli. On kuitenkin hienoa nähdä hänet takaisin täällä ja valmiina taistelemaan.
Pukki on takonut A-maajoukkueurallaan 127 otteluun 42 maalia Huuhkajissa. Hyökkääjä on Suomen miesten A-maajoukkueen kaikkien aikojen maalitilaston ykkönen.
Suomi aloittaa MM-karsinnat Maltan vieraana 21. päivä maaliskuuta. Matka jatkuu vierasottelulla Liettuaa vastaan kolme päivää myöhemmin.
Joni Ahokas
X: @AhokasJoni
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtava shokki MM-kisoissa! Paraguay pudotti Saksan pilkuilla
- Japanin MM-kirous jatkuu – Brasilia murskasi haaveet lisäajalla
- Daily Record: Topi Keskinen saattaa siirtyä Gert Remmelin alaisuuteen
- Huuhkajien pelaaja vaihtamassa seuraa Italiassa
- Matias Siltasen markkina-arvo kolminkertaistui Transfermarktissa
- SJK:n toppari kiinnostaa Itävallassa
- Gary Lineker: Saksa ei aiheuttaisi minkäänlaisia ongelmia Ranskalle
- Suomalaispuolustajan seura vaihtamassa valmentajaa – Chelsean ex-luotsi vahva ehdokas
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Ronald Koeman Marokko-pelistä: ”Tulee hieman liian aikaisin”
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- MM-kisojen keskellä muhii siirtopommi – Harry Kane megaluokan seuran kohteena!
- LIVESEURANTA: Brasilia neljännesvälieriin!
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Miksi Cristiano Ronaldo on pelannut jokaisen minuutin MM-kisoissa?
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen