Suomen Palloliitto (SPL) ja Markku Kanerva,47, ovat tehneet vuoden 2012 kattavan jatkosopimuksen.

Uuden sopimuksen myötä toimenkuva laajenee siten, että Kanerva jatkaa A-maajoukkueen valmentajana päävalmentaja Mixu Paatelaisen alaisuudessa, sekä toimii Palloliiton koulutustoiminnossa UEFA pro-, A- ja B-tasoilla koulutuspäällikkö Kari Ukkosen alaisuudessa. Lisäksi Kanervan vastuulla tulee olemaan maajoukkuepelaajille suunnatun tehoryhmän koordinointi osana strategianmukaista, yksilökeskeistä pelaajakehitystä.

Kanerva aloitti Palloliitossa vuonna 2004 alle 21-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana. Hän toimi tehtävässä vuoden 2010 loppuun vietyään ikäluokan ensimmäistä kertaa kahdeksan joukkueen EM-lopputurnaukseen vuonna 2009. A-maajoukkuetta Kanerva valmensi vastuuvalmentajana keväällä 2011 yhteensä kolmessa ottelussa ennen päävalmentaja Paatelaisen nimitystä tehtävään, jonka jälkeen Kanerva on kuulunut A-maajoukkueen valmennusryhmään.

//