HIFK:n fanit polkevat Kuopioon, pelaajien bussi pysähtyi tsemppaamaan – ”Hurjia tyyppejä”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK Fotboll uutisoi lauantaina Helsingin IFK:n faniryhmä Stadin Kingien pyöräilytempauksesta, jossa yhdeksän seuran kannattajaa polkee Helsingistä vierasotteluun Kuopioon polkupyörillä.
HIFK:n edustusjoukkueen bussi pysähtyi kesken vieraspelimatkan tervehtimään pyöräileviä kannattajiaan osoittaakseen arvostuksensa heidän tempaukselleen.
– Ei voi muuta sanoa kuin että hurjia tyyppejä. Itse tänä kesänä kerran Jukka Halmeen mökille 85 kilometriä polkeneena voin sanoa, että ei ole mikään ihan helppo rutistus. Kaikki kunnioitus pyöräileville kannattajille, HIFK:n kapteeni Esa Terävä totesi seuran verkkosivuilla.
– Annamme aina kaikkemme kentällä, mutta tämä tempaus antaa vielä ylimääräistä ekstralatausta. Haluamme juhlia voittoa huomenna niin pyöräilevien kuin bussilla saapuvien IFK-kannattajien edessä.
Stadin Kingien pyöräilyjaoston 450 kilometrin pituinen matka kohti Kuopiota alkoi jo tiistaina. Lauantaina uutisointivaiheessa takana oli noin 350 pyöräilykilometriä. Kingien tavoitteena on saapua Kuopioon ottelupäivänä ennen kello 16.00 käynnistyvää KuPS-HIFK ottelua.
Nähtäväksi jää, ehtivätkö polkupyörillä liikkeellä olevat kannattajat takaisin Helsinkiin ennen HIFK:n seuraavaa 17.8.2015 pelattavaa HIFK–RoPS-kotiottelua…
Lähde: Veikkausliiga.com
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalaispuolustajan seura vaihtamassa valmentajaa – Chelsean ex-luotsi vahva ehdokas
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Ronald Koeman Marokko-pelistä: ”Tulee hieman liian aikaisin”
- MM-kisojen keskellä muhii siirtopommi – Harry Kane megaluokan seuran kohteena!
- Japanin valmentaja teki neljä vuotta sitten MM-kisoissa virheen, jota ei aio toistaa
- Japanin ykköstähti sivussa MM-trilleristä Brasiliaa vastaan
- LIVESEURANTA: Brasilia ja Japani illan huippukamppailussa!
- Carlo Ancelottilla suuri kunnioitus Brasilian MM-vastustajalle: ”Yksi maailman parhaista”
- Saksa ennakkosuosikkina MM-pudotuspeliin – ”Epämukava vastustaja”
- Etelä-Afrikka putosi MM-kisoista – valmentaja huokaili: ”Kukaan ei usko minua”
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Miksi Cristiano Ronaldo on pelannut jokaisen minuutin MM-kisoissa?
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Näkökulma: MM-kisojen uusi formaatti loi lohkovaiheeseen epäreilun asetelman
- MM-kisojen keskellä muhii siirtopommi – Harry Kane megaluokan seuran kohteena!