Lukas Hradecky näkee Leverkusenin huonon alkukauden mahdollisuutena: ”Jos pääsen itse kääntämään sen kurssin…”
Kuva: Getty Images
Lukas Hradecky siirtyi täksi kaudeksi Bayer Leverkusenin riveihin komealla viisivuotisella sopimuksella Eintracht Frankfurtista. Alku seurassa ei ole kuitenkaan ollut ruusuilla tanssimista, sillä kassari on ollut sivussa kaikista alkukauden peleistä leuasta leikatun kystan vuoksi.
Bundesliigan Leverkusen on avannut kahdella tappiolla, kun Mönchengladbach ja Wolfsburg osoittautuivat liian pahoiksi vastustajiksi.
Turkulainen Hradecky sai kaksi ottelua alle maajoukkueessa Nations Leaguessa, joten on todennäköistä, että hänet nähdään lauantaina maalin suulla, kun Leverkusen kohtaa vieraissa Bayern Munchenin.
– Ei maailman helpoin kauden alku, kun Gladbach oli vieraissa ja Wolfsburg himassa. Lauantaina meillä on Bayern Munchen vieraissa. Siihen peliin olisi ollut helpompi mennä, jos olisi saanut pelejä seurassa alle, Hradecky sanoi SuomiFutis-sivustolle.
Hradecky on odottanut debyyttiään kuin kuuta nousevaa.
– En malta odottaa, että pääsen uuniin.
– Jos pääsen itse kääntämään sen kurssin, niin tietyllä tapaa voin saada sen kautta hyvän alun henkilökohtaiselle taipaleelle.
Vaikka peliminuutteja ei ole vielä tullut, niin Hradecky on saanut jo käsityksen organisaation tasosta. Hän tekee pienen vertailun vanhaan seuraansa Frankfurtiin.
– Frakfurt on vähän vanhempi ja tietyllä tapaa fanikunnaltaan vähän perinteikkäämpi, mutta kyllä Leverkusen on edellä ammattimaisuudessa. Se ajatus on vahvistunut päässäni, että saan heidän koutseilla luotua parhaan version itsestäni. Sääli, että en ole vielä ihan kunnolla pystynyt tekemään töitä.
Bayern Munchenin ja Bayer Leverkusenin välinen ottelu on nähtävissä suorana lähetyksenä Viasat Urheilu -kanavalla ja Viaplayssä. Lähetys alkaa klo 16.20.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä