Veikkausliiga potkaistaan käyntiin ensi keskiviikkona, mutta suomalaista pääsarjatason osaamista on mahdollista seurata jo tänä viikonloppuna, kun Ruotsin ja Norjan liigat, Allsvenskan ja Eliteserien, aloittavat kautensa.

Ruotsi

Ruotsin Allsvenskanissa pelaa alkavalla kaudella kuusi suomalaista, joista puolet ovat tositoimissa heti avauspäivänä sunnuntaina.

Saku Ylätuvan edustama hallitseva mestari AIK aloittaa kautensa kotiottelulla Östersundia vastaan. Alkuvuodesta A-maajoukkuedebyyttinsä saanut Ylätupa, 19, siirtyi AIK:hon tammikuussa hollantilaisen Ajaxin organisaatiosta, jossa hän vietti edelliset 1,5 vuotta.

[readmore from=Ylätupa-Saku]

Hyökkäyksen eri rooleissa viihtyvä Ylätupa on aiemmin urallaan edustanut myös FC Espoota, Helsingin Jalkapalloklubia ja Rovaniemen Palloseuraa.

Ylätupa ja AIK solmivat kauden 2022 asti loppuun ulottuvan sopimuksen.

Huuhkajissa EM-karsinnat hienosti aloittanut Albin Granlund ja Örebro pelaavat sunnuntaina vieraissa Falkenbergiä vastaan.

Viime kaudella yhdeksänneksi sijoittunut Örebro on Granlundin, 29, ensimmäinen seura ulkomailla. Hän siirtyi Ruotsiin marraskuussa 2017 IFK Mariehamnista ja pelasi kaudella 2018 Allsvenskanissa 20 ottelua, joista 14:ssä hän oli avauksessa.

Huuhkajissa 14 ottelua pelannut Granlund on totuttu näkemään puolustuksen laidoilla, mutta häntä on peluutettu harjoituskaudella myös kolmen topparin linjassa.

27-vuotiaana A-maajoukkueessa debytoineen Granlundin ja Örebron sopimus kattaa myös kauden 2020.

Simon Skrabb aloittaa kolmannen kautensa IFK Norrköpingissä ja jo kuudennen kautensa Ruotsissa. Aiemmin urallaan Jaroa, Åtvidabergiä ja Gefleä edustanut Skrabb, 24, vierailee sunnuntaina Norrköpingin kanssa Helsingborgin luona.

Jo 16-vuotiaana Veikkausliigassa debytoinut hyökkääjä on pelannut Ruotsin pääsarjassa kiitettävät 117 ottelua iskien niissä yhteensä 19 maalia.

Skrabb on tehnyt selväksi, että hänen tavoitteensa ovat vielä isommissa sarjoissa, mutta sopimus Norrköpingin kanssa umpeutuu vasta joulukuussa 2020.

Daniel Sjölund ja Skrabb auttoivat viime kaudella Norrköpingin Allsvenskanissa hopealle, mutta Skrabb jatkaa nyt seuran ainoana suomalaisedustajana Sjölundin palattua Maarianhaminaan.

Allsvenskanin muut suomalaiset päästetään irti maanantaina, kun Joona Toivion, Juhani Ojalan ja Kari Arkivuon edustama Häcken saapuu Malmön vieraaksi.

Huuhkajien vakiokalustoon lukeutuva toppari Toivio, 30, aloittaa ensimmäisen täyden kautensa Häckenissä. Hän siirtyi seuraan viime kesänä puolalaisesta B-B Termalica Niecieczasta ja ehti pelata viime kaudella Allsvenskanissa vielä 12 ottelua. Hän on aiemmin pelannut Ruotsin pääsarjaa Djurgårdenin paidassa.

57 A-maaottelua pelanneen Toivion ja Häckenin diili päättyy vasta kauden 2021 jälkeen.

Topparikollega Ojala, 29, aloittaa kolmannen kautensa Häckenissä, joka on hänen kolmas seuransa ulkomailla. Veikkausliigassa Helsingin Jalkapalloklubia ja Seinäjoen Jalkapallokerhoa edustanut Ojala on nähnyt maailmaa myös sveitsiläisessä Young Boysissa ja venäläisessä Terek Groznyssa.

Loukkaantumiset ovat vaivanneet puolustajaa siinä määrin, että kahdella edellisellä kaudella pelejä kertyi Allsvenskanissa yhteensä 29. Ojalan sopimus päättyy alkavan kauden jälkeen.

Sama tilanne on myös Häckenin suomalaiskolmikon kokeneimmalla jäsenellä, maajoukkueen entisellä luottopelaajalla Arkivuolla.

Kesäkuussa 36 vuotta täyttävä laitapuolustaja on pelannut Ruotsissa ja Häckenissä jo vuodesta 2010 lähtien.

Lahdessa jalkapallo-oppinsa saanut Arkivuo löysi tiensä Ruotsiin norjalaisen Sandefjordin ja hollantilaisen Go Ahead Eaglesin kautta. Suomessa hän on edustanut kotiseutunsa seuroja FC Kuusysiä ja FC Lahtea. Huuhkajissa pelejä kertyi reilussa 12 vuodessa 56 kappaletta.

Viime vuoden alussa maajoukkueuransa päättänyt Arkivuo on pelannut Ruotsin pääsarjassa 187 ottelua ja Häckenissä pelejä on kertynyt kaiken kaikkiaan 222.

Häcken sijoittui viime kaudella Allsvenskanissa viidenneksi.

Mainittakoon, että myös Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Superettanissa pelaa yksi suomalainen: Mjällbyn maalivahti Carljohan Eriksson.

Norja

Norjan Eliteserienin suomalaisista ei ole vaikea pysyä kärryillä, sillä kaikki ovat kirjoilla samassa seurassa.

Simo Valakari nimitettiin Tromsøn päävalmentajaksi heinäkuussa 2017, ja hän pelasti ensimmäisellä kaudellaan joukkueen putoamiselta.

Toisella kaudellaan hän lainasi joukkueeseensa AIK:sta Robert Taylorin, jonka Tromsø lunasti pian omakseen, ja myöhemmin saapui vielä valmentajan oman poika Onni Valakari, joka on ollut tänä vuonna yhdistettynä jo muihin maisemiin. Simo Valakarin toinen kausi 16 joukkueen Eliteserienissä päättyi kymmenenteen sijaan.

Täksi kaudeksi remmiin liittyi vielä HJK:sta 17 maaottelun Juha Pirinen, joka pääsee nyt 27-vuotiaana kokeilemaan ensimmäistä kertaa siipiään ulkomailla.

A-maajoukkueessa seitsemästi esiintynyt Taylor pelasi viime kaudella Eliteserienissä 27 ottelua ja teki neljä maalia.

Onni Valakari, 19, pelasi viime kaudella isänsä alaisuudessa 13 peliä ja viimesteli kaksi osumaa.

Simo Valakarin vanhaa sopimusta oli jäljellä vielä vajaat pari vuotta, mutta Tromsø lätkäisi hänelle kouraan jatkopahvin, joka pitää hänet seurassa kauden 2022 loppuun. Valakari valoi uskoa tromssalaisiin tammikuussa jääkylvyssä.

Taylorin ja Onni Valakarin sopimukset ulottavat kauden 2021 loppuun, Pirisen diili päättyy vuotta aikaisemmin.

Tromsøn kausi käynnistyy sunnuntaina Ranheimin vieraana.

Norjan kakkostasolta OBOS-ligaenista löytyy suomalaisia enemmänkin. Saku-Pekka Sahlgren, Tapio Heikkilä ja Johannes Laaksonen ovat kirjoilla Sandnes Ulfissa, Ville Jalasto Kongsvingerissä ja Walter Viitala Sandefjordissa, joka tippui sarjaporrasta alemmaksi viime kauden päätteeksi.