Huuhkajien lauantainen tappio Helsingissä Ukrainalle oli ikävä takaisku ja karvas pettymys. MM-kisahaaveet pidettiin kuitenkin elossa, kun Kazakstan kaatui tiistaina Teemu Pukin kahdella maalilla 2-0. Samana iltana Suomi sai lisääkin hyviä uutisia, kun Ukraina ja Bosnia ja Hertsegovina pelasivat 1-1-tasapelin. Tulos sopi Huuhkajille erinomaisesti.

Suomen MM-karsintalohko D:n joukkueista Kazakstanilla ja Ukrainalla on marraskuussa jäljellä enää yksi peli, ja Ranskalla, Suomella ja Bosnia ja Hertsegovinalla kaksi. Voitto Kazakstanista tarkoitti sitä, että Huuhkajat ei jää ainakaan karsintalohkonsa viimeiseksi. Kaikki sijat 2-4 ovat tässä vaiheessa yhä mahdollisia, ja kaiken mennessä aivan ihanteellisesti, on Suomella teoreettiset mahdollisuudet jopa suoraan kisapaikkaan ja lohkovoittoon.

Aloitetaan hyvistä uutisista ja selkeimmästä skenaariosta: jatkopaikka on Suomen omissa käsissä. Jos Suomi voittaa marraskuussa sekä Bosnia ja Hertsegovinan että Ranskan, on se varmuudella vähintään lohkokakkonen. Tällöin Huuhkajilla olisi kasassa 14 pistettä, eivätkä Ukraina ja Bosnia ja Hertsegovina voi enää yltää samaan.

Lohkovoiton irtoaminen edellyttäisi kuitenkin sitä, että Ranska ei voittaisi kotikentällään lohkojumbo Kazakstania 13. marraskuuta. Tämä ei ole kovin todennäköistä, vaan luultavimmin puolustava maailmanmestari tulee varmistamaan tuossa ottelussa paikkansa Qatarin MM-turnauksessa.

Sekin sataa tosin tavallaan Suomen laariin: ei ole yhtään hassumpaa kohdata Ranskaa tilanteessa, jossa se on varmistanut kisapaikkansa kolme päivää aiemmin. Motivaatio ei välttämättä olisi tällöin huipussaan harmaassa ja koleassa Helsingissä.

Marraskuussa on pakko hyökätä

Tulosta pitää Huuhkajien joka tapauksessa tehdä, jos se mielii jatkokarsintapaikan lunastaa. Nyt jo on täysin varmaa, että kaksi pistettä marraskuun kahdesta pelistä ei tule riittämään lohkokakkoseksi, sillä kaksikosta Ukraina ja Bosnia-Hertsegovina toinen menisi Suomen edelle millä tahansa niiden keskinäisen ottelun tuloksella. Marraskuussakin on siis pakko uskaltaa hyökätä.

Huuhkajat tarvitsee jatkokarsintaan päästäkseen ainakin yhden voiton, ja mieluiten nimenomaan suorasta kilpailijasta Bosnia ja Hertsegovinasta. Helpommin toki sanottu kuin tehty. Viimeksi, lähes päivälleen kaksi vuotta sitten Bosnia ja Hertsegovina löylytti Suomea näidenkin karsintojen kotikentällään Zenicassa tylysti 4-1.

Suomen on mahdollista yltää lohkokakkoseksi myös siten, että se häviäisi Bosniassa ja voittaisi kotonaan Ranskan, mutta silloin oltaisiin pahasti muista riippuvaisia. Toisin sanoen tässä skenaariossa Bosnia-Hertsegovinan ja Ukrainan olisi pelattava toinen tasapeli, ja Suomen luultavasti voitettava Ranska vähintään 2-3 maalilla. Tämän skenaarion varaan ei siis kannata laskea.

Entäs tasapeli Bosniasta ja voitto kotona Ranskasta? Se riittäisi Suomelle siinä tapauksessa, jos Ukraina ei voittaisi samaan aikaan vieraissa Bosnia-Hertsegovinaa. Jos Suomi kaataisi Ranskan ja Ukraina Bosnian, mentäisiin maalierovertailuun, ja siinä Ukrainalla on tällä hetkellä käytännössä kahden maalin etu puolellaan (jos myös tehdyt maalit lasketaan mukaan).

Riittäisikö Huuhkajille jatkopaikkaan pelkästään voitto Bosnia-Hertsegovinasta? Tällöin ainakin bosnialaiset pysyisivät jo varmuudella takana. Ukraina voisi kuitenkin edelleen kiilata Suomen edelle, jos se kukistaisi päätöskierroksella panoksetta pelaavan Bosnia-Hertsegovinan, ja Suomi häviäisi samalla Ranskalle.

Suomi haastajan asemassa

Tässä vaiheessa spekulointeja alkaa luultavasti jo kuulostaa aika vahvasti siltä, että suosikki lohkon kakkoseksi on Ukraina, ja Suomi vain sen lähin haastaja. Näin tilanne on myös todennäköisyyslaskelmien mukaan.

On aika selvää, että Huuhkajien mahdollisuudet ovat huomattavasti paremmat, jos marraskuun kahdesta pelistä saadaan pistepottiin neljä pinnaa. Eli hakemalla voitto Bosnia ja Hertsegovinasta ja pelaamalla Ranskaa vastaan vähintään tasapeli.

Neljäkään pistettä ei tosin valitettavasti välttämättä riittäisi, sillä kuten todettua, Ukrainalla on maaliero puolellaan (tällä hetkellä Ukrainan maaliero 9-8 ja Suomen 7-7). Jos Suomi voittaisi Bosnia ja Hertsegovinan vieraissa 1-0 ja pelaisi Ranskan kanssa tasan, kiilaisi Ukraina edelleen Huuhkajien ohi millä tahansa voitolla panoksettomasta Bosniasta.

[readmore from=MM-karsinnat]

Voikin pahimmassa tapauksessa olla, että hukattuja maalipaikkoja joudutaan vielä jossittelemaan. Tiistaina Suomella oli Kazakstania vastaan 20 maalintekoyritystä ja kahdeksan laukausta kohti maalia, joten siihen nähden 2-0 oli liiankin niukka voitto.

Jotta jännitys karsintojen päätösotteluun Ranskaa vastaan säilyisi, ei Bosnia ja Hertsegovinalle saisi siis missään tapauksessa hävitä, ja mieluiten olisi haettava voitto. Mahdollisuuksia Suomella yhä kakkospaikkaan on, mutta mikäli karsintoja ei päätetä kolmen voiton suoraan, tarvitaan luultavasti myös Ukrainan jäämistä voitotta.

Todennäköisyyksiä laskeskeleva We Global Football -Twitter-tili laskeekin Suomen kisamahdollisuudet ryhmään ”vaatisi ihmettä”. 2,9 prosentin MM-kisojen pääsyn todennäköisyys on joka tapauksessa enemmän kuin useissa aiemmissa karsinnoissa on tässä vaiheessa ollut.

Juttu jatkuu alla olevan twiitin jälkeen. Mikäli twiitti ei näy, sen voi katsoa tästä.

We Global Football

@We_Global
NEW: World Cup Qualifying master table through October 12. Down to 98 teams

Denmark 🇩🇰 has qualified. We have 15 other teams over 88% to qualify, but there is a ton to play for. Poland 🇵🇱 and Scotland 🏴󠁧󠁢󠁳󠁣󠁴󠁿 appear ready to punch their playoff tickets.

Miten homma sitten jatkuisi, jos Huuhkajat kakkossijan ja jatkokarsintapaikan nappaisi? Tällöin päästäisiin hakemaan kisapaikkaa maaliskuussa pelattavasta jatkokarsinnasta, jossa 12 maata tavoittelee Euroopan viimeistä kolmea tikettiä. Todennäköisemmin Suomi pelaisi yksiosaisen välieränsä 24.-25. maaliskuuta vieraskentällä ranking-sijoituksensa vuoksi. Finaalin (28.-29.3.) saamiseen kotikentälle olisi kuitenkin 50-50-mahdollisuus, sillä kotijoukkue arvotaan.

Mahdollisia jatkokarsintavastustajia voisivat olla esimerkiksi Serbia, Sveitsi, Ruotsi, Puola, Kroatia tai Skotlanti. Spekulaatioita Euroopan MM-karsintojen playoffeista voi lukea lisää täältä.

LUE MYÖS: