Valioliigajätti Chelsea päätyi keskiviikkona yllättävään ratkaisuun ja antoi potkut saksalaismanageri Thomas Tuchelille.

Potkut olivat monestakin eri syystä yllättävät. Vaikka Chelsean peli on ollut alkukauden aikana sekaisin, se on silti Valioliigassa kuudennella sijalla, viisi pistettä sarjakärki Arsenalia perässä. Lisäksi Chelsea törsäsi kesän siirtomarkkinoilla yli 250 miljoonaa puntaa Tuchelin haluamiin pelaajiin. Tuchelia tuettiin siirtomarkkinoilla, mutta heti sen sulkeuduttua hänelle ei annettu aikaa ajaa uusia pelaajia sisään.

Täytyy myös muistaa, että Tuchel luotsasi Chelseaa vain noin puolentoista kauden ajan, ja onnistui siinä ajassa voittamaan seuralle Mestarien liigan. Valioliigassakin joukkue ylsi viime kaudella kolmanneksi, mikä oli aikalailla maksimisuoritus ottaen huomioon Manchester Cityn ja Liverpoolin ylivoiman.

Mutta kenestä tulee Tuchelin korvaaja? Se on tämän hetken kuumin kysymys.

Independent listasi verkkosivuillaan neljä nimeä, joista Chelsea valinnee uuden managerinsa.

Kaikkein todennäköisimpänä vaihtoehtona pidetään Brightonin managerina toimivaa Graham Potteria. 47-vuotias englantilaisluotsi on tehnyt loistavaa jälkeä Lokeissa ja viime kaudella joukkue sijoittui Valioliigassa yhdeksänneksi. Kuluva kausi on alkanut vieläkin hohdokkaammin ja Brighton on kuuden ottelukierroksen jälkeen neljäntenä, vain kaksi pistettä kärjestä.

Muina mahdollisina vaihtoehtoina pidetään vapailla markkinoilla olevia Mauricio Pochettinoa ja Zinedine Zidanea sekä lontoolaisseuran ex-manageri José Mourinhoa.

Telegraphin mukaan Chelsean apuvalmentaja Anthony Barry toimii seuran väliaikaismanagerina, kunnes Tuchelin korvaaja löytyy.