Tuomas Virkkunen menee paikan päälle Qatariin selostamaan MM-kisoja: ”Tässä on niin paljon kaikkea oksettavaa ja epäaitoa”
MM-kisarupeama alkaa sunnuntai-iltana. Televisiointioikeuksia on jaettu niin, että Yle näyttää osan peleistä ja MTV osan (katso kisojen tv-opas tästä).
Maikkarin mukanaolo tietää samalla sitä, että Suomen parhaana pidetty jalkapalloselostaja Tuomas Virkkunen pääsee pitkästä aikaa selostamaan arvokisoja. Edellinen keikka oli 2000-luvun alkupuolella, ja nyt Virkkunen matkustaa ensimmäistä kertaa paikan päälle MM-kisoihin töitä tekemään. Mukaan lähtevät myös asiantuntija Mika Väyrynen, toimittaja ja kuvaaja.
– On tosi hämmentyneet fiilikset, kun pääsee MM-kisoihin paikan päälle, mutta samalla kaikki nämä asiat. Jollain mielenkiintoisella tavalla haluan päästä näkemään tuon epäaitouden. Tässä kaikessa on niin paljon oksettavaa, epäaitoa ja luotaantyöntävää, mutta nyt samalla on hyvin mielenkiintoista omin silmin nähdä, miltä siellä oikeasti näyttää, Virkkunen kommentoi SuomiFutis-sivustolle.
– Itselläni on aika paljon kokemusta isoista peleistä eri stadioneilla. Nyt pääsee suhteuttamaan niihin kokemuksiin tämän Qatarin kisojen tunnelman, minkälainen se oikeasti on.
Qatarin kisojen yhteydessä kritiikkiä on satanut vähän kaikesta. Luonnollisesti rakennustyöläisten julma kohtelu on puhuttanut, mutta viime päivinä on myös päivitelty telttamajoitusta, ravintolapalveluita ja tekaistuja fanimarsseja.
– On toi jumalauta kornia katsella tollaisia, ei helvetti. Argentiinan faneja Nepalista ja mistä ikinä. Herää vaan kysymys, kuka on maksanut ja kenelle. Sekin, että siellä ei ole näkynyt lainkaan naisia ja lapsia. Arvokisat ovat [tähän asti] olleet itselleni tosi hieno juttu paljolti siksi, että ne ovat perhetapahtumia. On ollut niin hienoa kokea fanikulttuuri paikan päällä, Virkkunen sanoo.
Isoveli valvoo
Medialle Qatariin paikalle meneminen ei ole ihan yksinkertaista. Tanskan TV2-kanavan toimittaja ja kuvaaja joutuivat muutama päivä sitten Qatarin viranomaisten häirinnän kohteeksi, kun he yrittivät tehdä livelähetystä.
Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen. Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.
Qatarin valtion autoritaarisuus näkyy siinäkin, että maahan tulevien on ladattava puhelimeensa Qatarin määräämät applikaatiot, jotka käytännössä antavat maan turvallisuusviranomaisille pääsyn kaikkeen puhelimen sisältöön.
– Tietoturvariski on aikamoinen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että lähdemme Qatariin kahden puhelimen kera, eikä puhelimitse kumpikaan ole kenenkään meistä oma. Lähdetään siis varapuhelimella ja varapuhelimen varapuhelimella, Virkkunen selventää.
– Ehteraz-puhelimeen [ehteraz on valvontasovelluksen nimi] ei laiteta mitään muuta, mutta sen lisäksi meille on tulossa myös blanco toinen puhelin, johon ladataan Whatsapp ja muut vastaavat, joiden avulla voidaan kommunikoida läheisille, että kaikki on hyvin ja voidaan myös kommunikoida Pasilaan työasioissa.
– Aika pirusti on mennyt aikaa asioiden hoitamiseen.
Jaakko Perttilä
Twitter: @JaakkoPerttila
Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.
- Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
- 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
- Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
- Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
- Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
- Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.
Lisätietoa aiheesta löydät täältä.
Lue myös
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos