José Mourinholle ja AS Romalle kovaa kritiikkiä pelaajajärjestöltä – portugalilaisluotsi haukkui puolustajaansa ”petturiksi”
Jalkapallon kansainvälinen pelaajajärjestö FIFPro on julkaissut lausunnon, jossa se kritisoi AS Romaa ja sen päävalmentajaa José Mourinhoa siitä, miten laitapuolustaja Rick Karsdorpia on kohdeltu.
Hollantilainen Karsdorp, 27, pudotettiin kokoonpanosta marraskuussa Roman ja Sassuolon välisen sarjaottelun jälkeen.
Mourinho sanoi pelin jälkeen useissa eri haastatteluissa, että eräs pelaaja ”petti joukkuekaverinsa” epäammattimaisella asenteellaan.
Myöhemmin portugalilaisluotsi vahvisti, että hän viittasi kommenteillaan Karsdorpiin, jota hän oli myös kehottanut ”etsimään toisen seuran” tammikuun siirtoikkunassa.
Tapahtuneen jälkeen Karsdorp kieltäytyi osallistumasta Roman harjoituksiin, mutta hän oli mukana Portugalissa pidetyllä lämpimän sään harjoitusleirillä.
– FIFPRO tuomitsee jyrkästi AS Roman kohtelun Rick Karsdorpia kohtaan, joka on viime viikkoina joutunut lokakampanjan kohteeksi, kommentoi pelaajajärjestö tiedotteessaan.
– Karsdorpia on syytetty julkisuudessa ”petturiksi”, loukkaavaksi ja perusteettomaksi termiksi, mihin seurajohto ei ole ottanut kantaa tai pyytänyt anteeksi, ja fanit ovat toistuvasti käyttäneet termiä häntä ja hänen perhettään vastaan. Lisäksi hän on joutunut perusteettoman kurinpitomenettelyn kohteeksi.
– Näillä teoilla on ilmeisesti pyritty harhauttamaan huomio pois seuran viimeaikaisista huonoista esityksistä, ja niillä on pyritty painostamaan pelaajaa perusteettomasti. Tällainen toiminta on ristiriidassa pelaajien asemaa ja siirtoja koskevien FIFA:n sääntöjen kanssa.
– Rick Karsdorpilla on sekä FIFPRO:n että hollantilaisen pelaajayhdistyksen VVCS:n täysi tuki.
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin