Valmentaako Zinédine Zidane tulevaisuudessa Ranskan maajoukkuetta? – Tästä syystä se voi ratketa jo lauantaina

Ranskan A-maajoukkueen päävalmentaja Didier Deschampsin sopimus maan jalkapalloliiton kanssa päättyy MM-lopputurnauksen jälkeen.
Deschampsin tulevaisuudesta on puhuttu jo pitkään.
Deschamps on valmentanut Ranskan A-maajoukkuetta jo yli kymmenen vuoden ajan. Deschamps on johdattanut Ranskan maailmanmestariksi ja kerran EM-finaaliin. Meneillään olevassa MM-lopputurnauksessa Deschamps yrittää viedä suurista loukkaantumisongelmista kärsivän Ranskan toista kertaa peräkkäin maailmanmestariksi.
Ranskalaismedian mukaan Zinédine Zidane on jo pitkään tähdännyt Ranskan A-maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi Qatarin turnauksen jälkeen.
Zidane on hylännyt muualta saamiaan tarjouksia odottaessaan Deschampsin aikakauden päättymistä, mutta on kuitenkin hyvin mahdollista, että Deschamps jatkaa sittenkin tehtävässään. Se riippuu pitkälti lauantaisesta puolivälieräottelusta Englantia vastaan. Deschamps on tiettävästi lähtökohtaisesti valmis jatkamaan maajoukkueessa.
Ranskan jalkapalloliiton puheenjohtaja Noel Le Graëtin mukaan Deschamps saa itse päättää, tekeekö hän jatkosopimuksen, jos Ranska selviää MM-kisoissa neljän parhaan joukkoon. Jos Ranska putoaa viikonloppuna kisoista, neuvottelee Deschamps tulevaisuudestaan jalkapalloliiton kanssa, jolloin Zidane voisi nousta joukkueen peräsimeen.
– Olemme päässeet sopuun siitä, että keskustelemme aiheesta heti kisojen jälkeen. Jos etenemme välieriin, saa Deschamps itse päättää jatkostaan. Jos Deschamps tuntee itsensä riittävän motivoituneeksi jatkaakseen tehtävässään, ei meidän tarvitsisi käytännössä edes puhua siitä, koska Deschamps olisi ansainnut jatkon. Jos emme pääse välieriin, olisi meidän puhuttava, Le Graët totesi ranskalaislehdistölle.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa