VPS oli viime kauden suurin sensaatio kotimaan kentillä. 

VPS sijoittui lopulta Veikkausliigassa kolmanneksi ja voitti komeasti pronssia. Joukkue pääsi huippukauden myötä mukaan europeleihin osallistumalla kesällä Konferenssiliigan karsintoihin.

Jussi Nuorelan miehistö pelasi tuloksellisesti huonon alkukauden. Kesä-heinäkuun vaihteeseen mennessä 12 sarjaottelusta tuloksena oli vain yksi voitto ja Veikkausliigan jumbosija. 

Tulokset olivat surkeita, mutta samaa ei voi sanoa VPS:n peliesityksistä. 

Vaasalaiset pelasivat pääosin varsin hyvää jalkapalloa ja onnistuivat luomaan maalipaikkoja, mutta viimeistely-yritykset jäivät ottelusta toiseen onnettomiksi. Tulosten taakse katsoessa oli helppo huomata, että VPS olisi ollut paremmalla viimeistelyllä jopa sarjan kärkikahinoissa kauden ensimmäisellä puoliskolla.

VPS katkaisi seitsemän ottelun voitottoman putken heinäkuun alussa kaadettuaan FC Interin tyylipuhtaasti 3-0. Siitä alkoi koko jalkapalloilevaa Suomea puhuttanut peräti 12 peräkkäisen voiton putki Veikkausliigassa. VPS nousi hurjan voittoputkensa aikana Veikkausliigan hänniltä mitalitaisteluun. VPS sijoittui liigan runkosarjassa neljänneksi, nousi loppusarjan aikana kolmanneksi ja voitti eurolopputurnauksessa FC Hongan yhteismaalein 2-0.

VPS pelasi kesä-heinäkuun vaihteen jälkeen 17 virallista ottelua, joista tuloksena oli peräti 16 voittoa ja yksi tasapeli. 

Suoraviivaista, tehokasta ja pelaajiensa vahvuuksia hyödyntävää jalkapalloa pelaava VPS oli pirteä ja kaivattu yllätys liigassa. Joukkueen puolustus toimi kauden mittaan kuin rasvattu. Loppusarjojen päättyessä vain KuPS oli päästänyt Veikkausliigassa vähemmän maaleja kuin pikkubudjetin VPS.

Nuorela allekirjoitti viime syksynä kaksivuotisen jatkosopimuksen VPS:n kanssa. Nuorela valittiin joulukuun alussa viime kauden Veikkausliigan parhaaksi valmentajaksi – täysin ansaitusti.

Jussi Nuorela luotsasi VPS:n sensaatiomaisesti kolmanneksi. Nuorela valittiin veikkausliigakauden parhaaksi valmentajaksi. Kuva: Juha Tamminen

VPS:n viime kauden joukkue oli täynnä onnistujia. 

Ykköskärki Peter Michael äityi suorastaan hurjaan vireeseen VPS:n voittoputken aikana. Michael iski heinäkuun alun jälkeen peräti 16 maalia. Michael valittiin veikkausliigakauden parhaaksi pelaajaksi. VPS myi Michaelin talvella romanialaiseen Clujiin.

Jevgeni Bashkirov liittyi VPS:ään vajaa kuukausi ennen viime kauden käynnistymistä. Kokenut keskikenttäpelaaja nousi pelipaikkansa ehdottomaan eliittiin liigassa. Urallaan Venäjän ja Puolan pääsarjoissa pelannut Bashkirov oli kenties VPS:n tärkein yksittäinen pelaaja. Keskikentän dynamolla on loistava peliäly, eikä Bashkirov näytä väsyvän koskaan. Bashkirovin työmoraali hakee vertaistaan. Jatkaa Vaasassa alkavalla kaudella.

Avainpelaajat vaihtoivat maisemaa

VPS:n loistava kausi ei jäänyt muilta seuroilta näkemättä. 

Viime kauden parhaimpiin toppareihin Veikkausliigassa lukeutunut Juhani Pikkarainen jätti Vaasan taakseen ja siirtyi Ilvekseen. 25-vuotias Pikkarainen sopi Nuorelan pelitapaan kuin nakutettu. Toppari pelasi VPS:ssa kaksi laadukasta kautta ja herätti tiettävästi myös HJK:n kiinnostuksen, mutta päätyi lopulta Tampereelle.

Michaelin menetys on merkittävä. VPS sai ykköskärjestään siirtokorvauksen, mutta Michaelin tasoisen hyökkääjän löytäminen ei ole yksinkertaista. Maalitykki sopi VPS:n pelitapaan loistavasti ja se näkyi myös tulostaululla. 

Laitapuolustaja Tyler Reid pelasi nappikauden VPS:ssa, mutta ei jatkanut uraansa Vaasassa. Reid lähti vapaana agenttina Sheriff Tiraspoliin. Reid jätti suuren aukon oikean laitapuolustajan tontille. 

Viime kauden jälkimmäisen puolikkaan vakuuttavasti VPS:ssa pelannut Harry Sawyer palasi kotimaahansa Australiaan. Sawyer siirtyi Australian kakkostasolle. Kookas kärki iski viime kaudella 12 otteluun kolme maalia ja antoi neljä maalisyöttöä. Sawyer oli malliesimerkki laadukkaasta roolipelaajasta, joka täytti hienosti ruutunsa joukkueessa.

VPS:ssa rotaatiopelaajan rooliin jäänyt monipuolinen Sávio Roberto siirtyi tammikuussa Iranin pääsarjaan. VPS aktivoi Sávion sopimuksessa olleen pykälän ensi kaudesta, mutta lopulta sopimus purettiin ja brasilialaispelaaja jätti seuran.

VPS menetti myös kaksi seuralegendaansa, kun Steven Morrisseyn ja Sebastian Strandvallin sopimukset päättyivät.

Strandvall jäi viime kaudella pienelle vastuulle Nuorelan alaisuudessa. 37-vuotias konkari lopetti uransa viime syksynä. Ura loppui upeasti pronssijuhliin ja europaikkaan. Strandvall ei ollut viime vuosina joukkueelle enää pelillisesti yhtä tärkeä pelaaja kuin aiemmin. Se johtui luonnollisesti vakavasta polvivammasta, joka piti Strandvallin pitkään sivussa pelikentiltä. Strandvall oli kuitenkin sitäkin tärkeämpi hahmo joukkueen sisällä ja koko seurayhteisössä. Keskikenttäpelaaja pelasi vuosien saatossa 316 ottelua VPS:n edustusjoukkueessa.

Sebastian Strandvallin upea ura päättyi leveään hymyyn. Kuva: Juha Tamminen

Morrissey, 37, ei lopettanut uraansa, vaan liittyi hiljattain kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan VIFK:n riveihin. Strandvallin tapaan myös Morrissey on todellinen VPS-legenda. Hyökkääjä jäi viime vuosina hyvin pienelle peliajalle VPS:ssa, mutta se ei hälvennä Morrisseyn sädekehää Vaasassa. Morrissey pelasi VPS:ssa 310 virallista ottelua. Parhaimmalla kaudellaan jamaikalaishyökkääjä iski 15 liigamaalia.

VPS on menettänyt useita avainpelaajiaan, joten se on joutunut pakonkin edessä muuttamaan joukkuettaan.

Viime kaudella KTP:n maalilla torjunut Rasmus Leislahti siirtyi VPS:ään. Leislahti on saanut talvikaudella hyvin peliaikaa ja kilpailee ykkösvahdin paikasta yhdessä Teppo Marttisen kanssa.

Toppariosastolle on saapunut Pedro Justinianon ja Martti Haukiojan kaltaisia pelaajia. Haukioja, 24, jäi viime kaudella hyvin pienelle peliajalle SJK:ssa, ja hakee uralleen uutta nostetta Vaasasta.

Justiniano vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta hankinnalta. 23-vuotias toppari pelasi toissa kaudella Portugalin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Sittemmin Justiniano on pelannut Puolan ja Romanian pääsarjoissa. Justiniano sai viime syksynä tililleen seitsemän ottelua Romanian pääsarjassa. Toppari on pelannut myös Porton ja Juventuksen organisaatioissa.

Kolme vuotta FC Interissä viihtynyt Juho Hyvärinen, 24, jätti Turun taakseen ja siirtyi VPS:n paitaan. Hyvärinen ei noussut missään vaiheessa profiilipelaajaksi Interissä. Laitapuolustaja lähti peliajan perässä Vaasaan. Kaksivuotisen sopimuksen tehnyt englantilainen Alfie Cicale tuo leveyttä laitapuolustajaosastolle.

Peter Eletu saapui Vaasaan yksivuotisella sopimuksella. Keskikenttäpelaaja on pelannut muun muassa Liettuan pääsarjassa. Eletu, 24, on toistaiseksi katsomaton kortti, mutta tuo lähtökohtaisesti leveyttä joukkueeseen.

Mads Borchers ja Gleofilo Vlijter vahvistavat VPS:n kärkiosastoa. Borchers, 21, on pelannut urallaan Ruotsin ja Färsaarten pääsarjoissa. Tanskalaishyökkääjä teki vakuuttavaa jälkeä Färsaarilla, mutta Allsvenskanissa 13 otteluun syntyi vain yksi maali. Vlijter pelasi viime syksyn Kyproksen pääsarjassa, mutta jäi maaleitta 14 pelaamassaan ottelussa. Kokemusta löytyy myös Israelin kahdelta korkeimmalta sarjatasolta.

Seuraa häntä

Tammikuussa 19 vuotta täyttänyt Roni Hudd sai viime kaudella mukavasti vastuuta Nuorelalta VPS:ssa. Alle 19-vuotiaiden maajoukkueeseen kuuluva Hudd pelasi kaikki kilpailut mukaan luettuna reilut 1500 minuuttia. Nuorela nimesi Huddin 15 kertaa avauskokoonpanoonsa Veikkausliigan runkosarjassa. Hyökkäävänä keskikenttäpelaajana ja kärkenä pelannut Hudd viimeisteli Veikkausliigassa neljä maalia.

Huippulupaavan Huddin roolin on määrä kasvaa alkavalla kaudella. VPS:lla on käsissään hyvin potentiaalinen myyntiartikkeli jo kesän siirtoikkunaa ajatellen. Huddin sopimus VPS:n kanssa päättyy kauden jälkeen. 

Nuorela on jo osoittanut uskaltavansa antaa nuorelle pelaajalle huomattavasti vastuuta liigakentillä. On syytä uskoa, että tällä kaudella Hudd tekee todellisen läpimurron liigatasolla. Potentiaalia ja luottamusta löytyy.

Roni Hudd, 19, esiintyi viime kaudella edukseen. Nyt odotetaan lopullista läpimurtoa. Kuva: Juha Tamminen

Arvio

Sija: 7

VPS näytti viime kaudella suorastaan pysäyttämättömältä. Joukkue on kuitenkin menettänyt lukuisia avainpelaajiaan, eikä korvaajien todellinen taso ole toistaiseksi tiedossa. Ilmassa on siten liikaa kysymysmerkkejä. 

Jos VPS on lähtenyt kahdella edelliskaudella ensisijaisesti säilyttämään sarjapaikkaansa Veikkausliigassa, ei enää voi sanoa samaa. Lähtijöistä huolimatta Nuorelan VPS:n perustaso on niin korkea ja pelitapa toimittu sen verran toimivaksi, ettei vaasalaisilla ole tälläkään kaudella huolia sarjapaikastaan. Se säilyy helposti. 

Sen sijaan viime kauden tapaista ihmenousua mitaleille on vaikea nähdä. VPS:ssa on edelleen laadukkaita yksilöitä, mutta Michaelin jättämä lovi kärkeen on suorastaan valtava. VPS pelaa hyvän kauden ja taistelee paikasta ylempään loppusarjaan. Sijat 6-8 realismia.

LUE MYÖS