FC Lahti oli puolitoista vuotta sitten hankalassa tilanteessa. Seura ajautui Veikkausliigan karsintoihin, mutta onnistui lopulta pitämään sarjapaikasta kiinni. 

Viime kausi ei ollut ruusuilla tanssimista, mutta edelliskauteen verrattuna huomattavasti helpompi. Lahti sijoittui viime kaudella Veikkausliigassa kymmenenneksi, eli vältti karsinnat. Seuran suurin tavoite oli siten saavutettu. 

Lahden kausi oli varsin tuttuun tapaan vuoristoratamainen. Alkukausi oli niin tuloksellisesti kuin pelillisesti karmea. 

Ensimmäisestä kolmesta ottelusta tuloksena oli hyvät viisi pistettä, mutta sen jälkeen Lahti ajautui kaaokseen. 13 pelatun kierroksen jälkeen Lahti oli voittanut vain kaksi ottelua. 

Lahden kauden hetkellinen käännekohta nähtiin Töölössä, kun joukkue haki HJK:sta komean 1-0-vierasvoiton. Lahti piristyi ja seuraavasta viidestä ottelusta se hävisi vain yhden. Samalla juonikas Altin Zeqiri siirtyi Turkin pääsarjaan ja jätti melkoisen aukon joukkueeseen.

Mikko Mannila sai potkut kesken viime kauden. Kuva: Juha Tamminen

Lahti hävisi elokuussa VPS:lle ja FC Interille, ja sen jälkeen päävalmentaja Mikko Mannila sai lähteä. 

Päätös oli oikea, sillä Mannilan alaisuudessa Lahti oli jatkuvissa pelillisissä ongelmissa, joita valmennusjohto ei onnistunut ratkomaan. Lahti kärsi muun muassa merkittävistä maalinteko-ongelmista, ja joukkueella oli vaikeuksia luoda parhaan sektorin maalipaikkoja.

Seurajohto palkkasi Toni Lindbergin uudeksi päävalmentajaksi. Lindberg työskenteli Mannilan apuvalmentajana. Valmentajanvaihdos vaikutti Lahteen, joka voitti kolme seuraavaa otteluaan ja varmisti siten sarjapaikkansa.

Lindberg on silti edelleen liigatasolla katsomaton kortti ja melkoinen kysymysmerkki. On mielenkiintoista nähdä, miten Lindberg reagoi mahdollisiin pelillisiin ja tuloksellisiin ongelmiin.

Puolustus meni täysin uuteen uskoon

FC Lahti on kokenut suuria muutoksia joukkueessaan. 

Viime kauden ykkösmaalivahti Marin Ljubić siirtyi Uzbekistaniin. Puolustuksen johtohahmoihin lukeutuneet Teemu Penninkangas ja Arian Kabashi vaihtoivat maisemaa. Penninkangas siirtyi Gnistaniin ja Kabashi EIFiin. Loukkaantumisten kanssa taistellut Juho Pirttijoki sen sijaan lopetti uransa.

Keskikenttäkin menee uuteen uskoon. Mikko Kuningas ja viime kaudella pienelle peliajalle jääneet Matti Klinga ja Loorents Hertsi poistuivat joukkueesta. Ykköskärkenä pelannut Matheus Alves ei solminut uutta sopimusta Lahden kanssa. Alves viimeisteli viime kaudella runko- ja loppusarjat mukaan luettuna kuusi maalia Veikkausliigassa.

FC Lahti pestasi uuden maalivahdin Englannista. Joshua Oluwayemi allekirjoitti yksivuotisen sopimuksen seuran kanssa. Oluwayemi, 23, on Tottenhamin kasvatti. Nigerian maajoukkueenkin mukana ollut Oluwayemi on edustanut urallaan muun muassa Portsmouthia. Maalivahti on pelannut neljä ottelua Englannin Ykkösliigassa.

Oluwayemi kamppailee ykkösvahdin paikasta loistavan talvikauden pelanneen Osku Maukosen kanssa.

Mikko Viitikko palasi lainalle Lahteen. Lahdessa vuodet 2019-22 edustanut toppari on pelannut kaksi edellisvuotta Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Trelleborgissa. Viitikko kuuluu alkavalla kaudella Lahden ehdottomiin luottopelaajiin. 

Urallaan muun muassa Uudessa-Seelannissa, Etelä-Koreassa ja Intiassa pelannut Dylan Fox tuo leveyttä puolustukseen. Viime vuosina pienelle vastuulle SJK:ssa jäänyt Matias Vainionpää hakee uralleen uutta nostetta Lahdesta. Toppari sai liigacupissa varsin mukavasti vastuuta Lindbergiltä.

AC Oulun luottopelaajiin viime vuodet lukeutunut laitapuolustaja Riku Selander siirtyi Lahteen. Nappaa suuren roolin uudessa joukkueessaan. Monipuolisuudestaan tunnettu Selander pelasi talvikaudella keskikentän kolmikossa.

Vuodenvaihteessa 21 vuotta täyttänyt Otso Koskinen siirtyi konkurssiin menneestä Hongasta Lahteen. Koskinen sai viime kaudella mukavasti vastuuta Vesa Vasaralta Hongassa. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja hakee Lahdesta seuraavaa askelta uralleen. 

Lahti nappasi Hongan raunioista myös Michael Lópezin. Hyökkääjä pelasi viime kauden jälkimmäisen puolikkaan Espoossa, mutta pesti jäi lyhyeksi. Kymmeneen otteluun syntyi yksi maali. 

López kamppailee ykköskärjen paikasta yhdessä Luke Ivanovicin kanssa. Australialaishyökkääjä on pelannut urallaan kotimaansa pääsarjassa 84 ottelua, joissa on syntynyt seitsemän maalia. Lindberg peluutti kookasta Ivanovicia laitahyökkääjänä liigacupissa.

Kenties mielenkiintoisin uusi nimi on Colin Odutayo. 23-vuotias vasen laitahyökkääjä pelasi Aston Villan organisaatiossa kolmen vuoden ajan. Viime kausi sujui Liettuan pääsarjassa. Odutayo allekirjoitti yksivuotisen sopimuksen Lahden kanssa, ja on toden totta esiintynyt edukseen liigacupissa. Kuuteen otteluun syntyi neljä maalia ja yksi maalisyöttö.

Lahti on menettänyt paljon johtajuutta ja kokemusta etenkin puolustuksestaan. 

Kärkiosastokaan ei täysin vakuuta, sillä Lópezilla lähteminen kauteen on riskialtista. López pelasi muutama vuosi sitten varsin tehokkaan kauden AC Oulussa, mutta viime kaudella argentiinalaisella oli vaikeaa Hongassa. Niin kärkenä kuin laidalla pelaava Ivanovic on toistaiseksi täysin katsomaton kortti. Odutayo tuo sen sijaan erilaisen vaihtoehdon hyökkäykseen ja huomattavasti vaarallisuutta laidalleen.

Bubacar Djaló kuuluu Veikkausliigan parhaimpiin keskikentän pohjapelaajiin. Kuva: Juha Tamminen

Keskikentän tärkein yksilö Bubacar Djaló jatkaa Lahdessa. Se on seuralle loistava uutinen. Djaló on kunnossa ollessaan kenties koko joukkueen tärkein pelaaja. Puolustava keskikenttäpelaaja kuuluu pelipaikkansa eliittiin Veikkausliigassa. 

Lahden pelaajamateriaali on lähtökohtaisesti viime kautta mielenkiintoisempi. Joukkueessa on muutama mielenkiintoinen nuori yksilö, kuten 17-vuotias laitapuolustaja Akseli Puukko, 18-vuotias keskikenttäpelaaja Samuel Pasanen ja 17-vuotias maalivahti Osku Maukonen, mutta materiaali on liian tasapaksu. Laatua puuttuu etenkin hyökkäyksestä. 

Seuraa häntä

Akseli Puukko nousi viime kauden lopussa Lahden avauskokoonpanoon. Viime elokuussa 17 vuotta täyttänyt oikea laitapuolustaja kuului loppukaudella joukkueensa parhaimmistoon. Puukko pelasi ennakkoluulottomasti ja yllättävän kypsästi ikäisekseen. Puukko piti avauksen paikan itsellään myös talvikaudella ja esiintyi toden totta edukseen liigacupissa. 

Yksi koko kauden mielenkiintoisimmista nimistä. Lahden onneksi nuorukaisella on vuoden 2026 loppuun ulottuva sopimus. Jos kehitys jatkuu yhtä räjähtävänä, ei ole suinkaan mahdotonta kuvitella Puukon vaihtavan maisemaa ennen sopimuksen päättymistä.

Arvio

Sija: 9

Lahti kärsi viime kaudella varsin mielikuvituksettomasta hyökkäyspelaamisesta. Maalipaikoille pääseminen oli ajoittain vaikeaa, eikä viimeistelykään ollut yhtään sen helpompaa. On mielenkiintoista nähdä, onko Lindberg saanut viime kaudella esiintyneet pelilliset ongelmat ratkottua. 

Liigacupin peleissä Lahti pelasi kaksijakoisesti. Mukaan mahtui laadukkaita ja heikkoja peliesityksiä, joiden välinen ero oli hyvin merkittävä. Lahti voi parhaimmassa tapauksessa taistella jopa kuudennesta sijasta, mutta lähtökohtaisesti Lahti päätyy alempaan keskikastiin.

Lindberg on suuren testin edessä. Luvassa on ensimmäinen kokonainen kausi Veikkausliigassa päävalmentajana, ja toistaiseksi näytöt ovat ohuet.

LUE MYÖS