KuPS on Suomen Cupin mestari! Petteri Pennanen illan sankarina
Kuopion Palloseura voitti lauantaina miesten Suomen Cupin kaatamalla FC Interin finaalissa 2-1.
Ottelussa oli todella tunnusteleva alku, mutta avausjakson edetessä peli siirtyi KuPS:n hallintaan.
Vajaan 24 minuutin kohdalla kuopiolaiset olivat jo todella lähellä maalintekoa, kun Jaakko Oksasen vapaapotku kilahti tolppaan. Lucas Rangelilla oli vielä sauma rokottaa irtopallosta, mutta brassikärki ei saanut pelivälinettä sisään vaikeasta asennosta.
Toista jaksoa oli takana viisi minuuttia, kun Inter siirtyi johtoon. Axel Kouame riisti pallon syvällä KuPS:n kenttäpuoliskolla ja petasi avopaikan Darren Smithille, joka laittoi pallon lähietäisyydeltä verkkoon.
Rangel sai pallon maaliin 69. minuutilla, mutta paitsioliputus pelasti Interin.
Varsinaista peliaikaa oli jäljellä enää joitain minuutteja, kun KuPS tuli tasoihin. Clinton Antwi jatkoi Otto Ruopin keskityksen maalin edustalle ja Petteri Pennanen laittoi pallon sisään.
Vain hetkeä myöhemmin KuPS sai pallon toistamiseen maaliin. Arttu Heinosen veto meni Inter-vahti Eetu Huuhtasen näppien kautta sisään. Videotarkistuksessa paljastui kuitenkin paitsio, joten osuma hylättiin.
Jatkoaikaa oli pelattu vain pari minuuttia, kun KuPS meni johtoon. Oksanen petasi rangaistusalueen tuntumassa vetopaikan Pennaselle, jonka sisäsyrjäkuti meni vastustamattomasti yläkulmaan.
Myöhemmin myös KuPS:n Jonathan Muzinga sai pallon maaliin, mutta osuma hylättiin paitsion takia.
Cupin mestaruus on KuPS:lle seurahistorian viides. Savolaiset nostivat viimeksi cup-pyttyä vuonna 2022, kun he kaatoivat Interin 1-0.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa
