Yle Sporten: Näitä muutoksia Jaro tarvitsee sarjanousun jälkeen – ”Me olemme pieni seura”

Jaron urheilujohtaja Tobias Strand uskoo joukkueen olevan valmis uuteen haasteeseen Veikkausliigassa. Pietarsaarelaisseuran pomo kommentoi tarvittavia muutoksia ennen paluukautta pääsarjatasolle.
Jaro varmisti nousunsa Veikkausliigaan sunnuntaina voitettuaan kaksiosaisen otteluparin FC Lahtea vastaan yhteismaalein 2-1. Toisen osaottelun lopussa nähtiin dramaattinen loppuratkaisu, kun Lahden tasoittava maali hylättiin VAR-tarkastuksen jälkeen.
Strand tunnustaa, että kilpailukykyisyys korkeimmalla sarjatasolla vaatii muutoksia.
– Me olemme melko valmiita, mutta samaan aikaan on paljon tehtävänä. Me olemme pieni seuraorganisaatio, joten joukkuetta täytyy vahvistaa sekä hallinnollisesti että pelaajamateriaalissa, Strand kommentoi Yle Sportenille.
Jaro on rakentanut pienkaupungin seurana paljon omavaraiseen pelaajatuotantoon. Sunnuntain nousujoukkueen 18 pelaajasta 12 oli seuran omia kasvatteja.
Strand haluaa antaa nousun tuoneille pelaajille mahdollisuuden näytönpaikkaan myös Veikkausliigassa. Jaron ennen tätä kautta ilmoittama pelaajabudjetti oli Yle Sportenin mukaan noin 245 000 euroa.
– Joukkueessamme on totta kai lahjakkaita pelaajia, jotka voivat pärjätä myös pääsarjassa. Minun täytyy uskoa siihen. Nämä pelaaja nostivat meidät Veikkausliigaan. Olisi minulta tylyä sanoa, etteivät he pärjäisi täällä, Strand totesi.
Jaro pelasi viimeksi Veikkausliigassa kaudella 2015. Lahti pelaa ensi kaudella pääsarjatason ulkopuolella ensimmäistä kertaa vuoden 2011 jälkeen.
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan