Lionel Messillä meni hermot tuomariin: ”Olet pelkuri”
Argentiinan tähtihyökkääjällä Lionel Messillä paloi käämit torstaina, kun Albiceleste hävisi Paraguaylle Etelä-Amerikan MM-karsinnoissa.
Tauolle mentäessä Messi, 37, kävi esittämässä turhautuneena mielipiteensä erotuomari Anderson Daroncon esityksestä ensimmäisellä jaksolla.
– Olet pelkuri, en pidä sinusta, sanoi Messi SBS Sportsin mukaan.
Argentiinan kapteeni oli ilmeisesti tuohtunut siitä, että Daronco ei ollut antanut toista keltaista korttia kotijoukkueen Omar Alderetelle.
Messi ja kumppanit ovat juhlineet kultaa kahdessa edellisessä Copa Américassa ja viimeisimmässä MM-turnauksessa, mutta tällä hetkellä Argentiina on ailahtelevassa tulosputkessa. Joukkue on voittanut neljästä edellisestä ottelustaan vain yhden ja hävinnyt Paraguayn lisäksi myös Kolumbialle.
Argentiina on kuitenkin vahvoilla Etelä-Amerikan MM-karsinnoissa, joissa se johtaa sarjataulukkoa kolmen pisteen erolla Uruguayhin.
Messin kausi seuratasolla päättyi aiemmin tässä kuussa, kun hänen edustamansa Inter Miami putosi yllättäen MLS Cupista ensimmäisellä pudotuskierroksella.
Miami eteni pudotuspeleihin isona suosikkina kerättyään ennätyksellisen pistesaldon MLS:n runkosarjassa. Se lähti kuitenkin laulukuoroon hävittyään kolmiosaisen ottelusarjan Atlanta Unitedille, joka pääsi pudotuspeleihin vasta villi kortti- kierroksen kautta.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Argentiinalle hyviä uutisia maalivahtirintamalta
- Ghanan Thomas Parteylta evätty pääsy Kanadaan – ei pelaa avausottelussa
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Paul Pogba: Ranskalla parempi MM-joukkue kuin kultavuonna 2018
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Edin Džeko ei uskonut pelaavansa nelikymppisenä MM-kisoissa – iso päätös pelasti kauden
- Skotlannin johtohahmo kärsinyt vatsavaivoista – matkusti lääkärin kanssa
- Kanadan tähtikapteeni sivussa avausottelusta
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Näkökulma: Carlo Ancelottin nerokkuus voi tuoda Brasilialle 6. MM-pokaalin
- TOP 5: MM-kisojen mestarisuosikit ovat tässä!
- Katso video: Etelä-Afrikan studiossa oltiin täysin sokissa avausottelun jälkeen
- FIFA:lta raju viime hetken päätös: MM-kisajoukkueen pelipaita hylättiin kielletyn yksityiskohdan takia
- Suomalaiset raivoavat MTV:lle – aivan liikaa mainoksia MM-kisojen aikana
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä