Näkökulma: Iso soppa vaihtui pikanuudeleiksi – Jos KPV ei kestänyt ulkoista painetta, miksi se palkkasi Miika Juntusen?
Kuva: Juha Tamminen
Oli kolmas elokuuta, kun KPV yllätti koko suomalaisen futisväen palkkaamalla uudeksi valmentajakseen monen kohun marinoiman Miika Juntusen. Vain kaksi päivää aiemmin ovea oli osoitettu Jani Uotiselle Suomen oloissa hyvin räväkällä tavalla.
Uotinen palkattiin KPV:n valmentajaksi viime heinäkuussa. Hänen johdollaan KPV sai 19 veikkausliigaottelustaan saldon seitsemän voittoa, kolme tasapeliä ja yhdeksän tappiota. Meno parani loppukautta kohden, mutta tuloksena oli silti putoaminen karsintojen kautta.
Uotinen sai jatkaa toimessaan Ykkösessäkin, mutta mono heilahti viiden kierroksen jälkeen. KPV oli lähtenyt sarjaan suurimpana nousijasuosikkina, mutta tuossa vaiheessa sarjakärki AC Oulu kiisi jo 13 pisteen päässä. KPV:n General Manager Matti Laitinen päätti toimia nopeasti.
Kun uudeksi valmentajaksi valittiin Miika Juntunen, koko Suomi kohahti. Juntunen oli saanut edellisvuonna ehdollisen vankeusrangaistuksen törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta. Siltoja oli palannut jalkapallouran aikana. Meno oli ollut varovasti ilmaistuna ”värikästä”.
Miika Juntunen kertoi sopimusjulkistuksen yhteydessä ottaneen itse yhteyttä Matti Laitiseen ja tarjonneen palveluksiaan. Aivan varmasti KPV:ssä tunnistettiin Juntusen medianäkyvyys ja markkinointipotentiaali, sillä laskihan seura pikavauhtia myyntiin myös ”Miiga”-T-paitoja. Paidat myytiin nopeasti loppuun, joskaan KPV ei tiedottanut, kuinka suuri erä niitä oli painettu.
Aleksi on asian ytimessä!
Miika Juntunen on parasta mitä KPV:lle ja Ykköselle pystyi tapahtumaan juuri nyt. Laitoin fanipaidan heti tilaukseen.
kpvstore.fi/kauppa/MIIGA-T…
kpvstore.fi/kauppa/MIIGA-T…
Sitä saatiin, mitä tilattiin
Kun KPV päätti palkata valmentajakseen Miika Juntusen, se tiesi varmasti mediahuomion olevan taattu. Miika Juntunen oli – hyvässä ja pahassa – puolentoista viikon ajan Ykkösen ylivoimaisesti kiinnostavin valmentaja. Jos huomiota ei olisi uskottu tulevan, ei Miiga-paitojakaan olisi pantu fanituotekauppaan tarjolle. Juntusen historian tuntien ei kohuistakaan pitäisi kenenkään yllättyä. Ulkopuolelta tulevilla paineilla tarkoitettaneen ennen muuta Futisforum2:lla ja sosiaalisessa mediassa esille noussutta huhua, jonka mukaan Juntunen olisi vetänyt tiistain aamuharjoituksissa ”Kuka pelkää mustaa miestä” -leikkiä, laittaen ensimmäiseksi hipaksi tummaihoisen pelaajan. Juntunen sai pikavauhtia Helsingin Sanomilta tilaisuuden puolustautua ja myös seura julkaisi nopeasti asiallisen vastineen. Rasismi kiistetty, asianmukaisesti tuomittu ja kohti seuraavaa peliä. Asia kunnossa. Paitsi että kaksi päivää myöhemmin Juntunen sai potkut. Vikaa ei nähty seurassa eikä kahdesta pelistä kolme pistettä saaneessa Juntusessa. Syy potkuihin oli ulkopuolelta tulevassa paineessa.Menestyvä joukkue tarvitsee paineensietokykyä
Paineet ovat keskeinen osa kilpaurheilua. KPV:n kauteen kuului jo lähtökohtaisesti paineita sen suosikkiasemasta johtuen. Suomalaista urheilumediaa on muutenkin ”syytetty” turhankin kiltiksi pääosannäyttelijöitä kohtaan, eikä Juntusen mylly mitenkään erityisen raju ollut. Oli erinomaista, että Juntunen sai suunvuoron heti rasismiepäilyn noustua somessa esiin. KPV saa tapauksen käsittelystä kiitettävän arvosanan. Jos tämän kokoluokan ”kohu” on kunnianhimoiselle joukkueelle liikaa, siihen on olemassa yksinkertainen lääke: silloin ei kannata palkata Miika Juntusen kaltaista mediapersoonaa valmentajaksi eikä varsinkaan tehdä hänestä markkinailmiötä. Mikäli urheilussa halutaan menestyä, pitää sietää myös paineita. Mitä menestyvämpi yksikkö, sitä kovemmat ovat paineet.
EI tekisi mieli sanoa tapaus Miika Juntusesta mitään, mutta jotekin osuvaa seuran tiedotteessa on se, että jopa sopimuksen purkaminen johtui ulkopuolisista, ei Juntusesta itsestään saati seurasta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Saksan maajoukkuemies loppukauden telakalla – MM-kisahaaveet tuhoutuivat silmänräpäyksessä
- Viljami Sinisalo sai jättimäisen tilaisuuden – maalilla todellisessa superottelussa
- MM-kisajoukkueet menossa uusiksi? Nyt tuli vakava varoitus
- Haastattelu: Joni Kauko kertoi miksi palasi Intiaan
- Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- MM-kisajoukkueet menossa uusiksi? Nyt tuli vakava varoitus
- Haastattelu: Joni Kauko kertoi miksi palasi Intiaan
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
