Andrea Pirlo ei voinut uskoa, millainen virhe koitui Juventuksen kohtaloksi: ”Tällaista ei ole koskaan ennen tapahtunut”
Kuva: Getty Images
Juventuksen haave Mestarien liigan voitosta kaatui tiistaina, kun se putosi Portolle neljännesvälierissä vierasmaalisäännön turvin (yhteismaalit 4-4). Juventus pelasi jatkoajalle edenneessä ottelussa noin 70 minuuttia yhden pelaajan ylivoimalla, muttei onnistunut tekemään jatkopaikkaan vaadittuja maaleja.
Kahdella edellisellä kaudella Juventuksen taival oli katkennut Ajaxiin ja Lyoniin, ja nyt jatkopaikan nappasi Porto – täysin ansaitusti. Debyyttikauttaan valmentava Andrea Pirlo totesi pelin jälkeen, ettei tekisi mitään toisin. Pirlon mukaan ottelupari ratkesi Juventuksen tekemiin virheisiin.
– Kun tekee neljä isoa virhettä Mestarien liigan neljännesvälierien otteluparissa, voi pudota jatkosta, Pirlo sanoi Sky Sport Italialle.
– Emme pelanneet väärin, kun Porto joutui vajaalle, sillä saatoimme vain yrittää levittää heidän muotoaan liikuttelemalla palloa puolelta toiselle ja miehittämällä rangaistusaluetta. Siten maalitkin tulivat.
– Aloitimme pelin hyvin, ja Álvaro Morata sai heti tilaisuuden viedä meidät johtoon. Pallo ei mennyt maaliin, teimme rankkariin johtaneen virheen ja olimme lähellä päästää toisenkin maalin. Toisella jaksolla pelasimme kuitenkin miten pitikin, ylivoimammekin avustamana.
– Mielestäni otteluiden alut eivät ole ongelmamme. Tiesimme Porton pelaavan näin. Peli olisi voinut muuttua, jos olisimme tehneet ensiminuuteilla maalin. Takaiskumaalin myötä pelin luonne muuttuu täysin, Pirlo analysoi.
Ottelupari ratkesi Sergio Oliveiran jatkoajalla tekemään vapaapotkumaaliin. Matala laukaus upposi maaliin muurissa selkänsä kääntäneen Cristiano Ronaldon jalkojen välistä. Valmentajalegenda Fabio Capello antoikin supertähdelle toiminnasta ottelun jälkeen täyslaidallisen.
Capello piti virhettä muurissa ”anteeksiantamattomana”. Valmentaja Pirlo suhtautui Cristiano Ronaldon ja Adrién Rabiot’n selän kääntämiseen kuitenkin jopa hämmentävän ymmärtäväisesti.
– Me valitsemme muuriin menevät pelaajat. Sitä, että he kääntävät selkänsä, ei ollut tapahtunut koskaan aiemmin. Ehkä heistä tuntui siltä, että vapaapotku oli niin kaukaa, etteivät he aistineet vaaraa, Pirlo arveli.
– Se oli virhe, eikä sellaista tavallisesti tapahdu. Pelaajat eivät pitäneet sitä vaarallisena tilanteena ja siksi päästimme maalin.
Pirlon Juventus on voittanut tällä kaudella Italian Supercupin ja yltänyt Coppa Italian loppuotteluun, joskin pienten vaikeuksien jälkeen. Mestarien liigasta putoaminen oli kuitenkin karmea pettymys, eikä hyvältä näytä Serie A:ssakaan. Yhdeksän vuoden mestaruusputki on vaarassa katketa, sillä Juventus on sarjakärki Internazionalea kymmenen pistettä perässä, joskin pelin vähemmän pelanneena.
– Vie muutaman päivän, että unohdamme tämän pelin, mutta sitten meidän pitää lähteä jokaiseen otteluun oikealla asenteella. Meidän täytyy ymmärtää, että on vasta maaliskuu, ja alkaa kiivetä Serie A:n sarjataulukossa, Pirlo muistutti.
– Näitä asioita tapahtuu valmentajan elämässä. Tämä on ensimmäinen tärkeä tappio minulle, mutta nyt meidän täytyy kääriä hihamme. Meillä on nuoria pelaajia, jotka kasvavat jokaisen ottelun myötä.
– En usko, että voimme valittaa, tai pyytää pelaajilta enempää. He antoivat tänään kaikkensa. Joskus voi käydä niin, että joillain pelaajilla on huono ilta.
Viime vuonna Maurizio Sarri sai kenkää Juventuksesta, kun taival katkesi Mestarien liigan neljännesvälierissä. Pirlolta kysyttiin pelin jälkeen myös, hermostuttaako häntä oman asemansa puolesta.
[readmore from=Juventus]
– En tiedä, miksi Sarri sai lähteä. Minä olen Juventuksen valmentaja, ja minut tuotiin tänne monivuotista projektia varten. Siksi en ole huolissani.
– En ole iloinen siitä, että meillä on arkena vapaata, sillä olisin mieluummin jatkanut Mestarien liigassa. Nyt kun tilanne on tämä, voimme työstää harjoituksissa monia sellaisia asioita, joihin meillä ei ole ollut aikaa tällä kaudella.
Lähde: Football-Italia
LUE MYÖS:
Cristiano Ronaldon teko sai mestarivalmentajan kuumenemaan: ”Anteeksiantamatonta!”
Katso: Tästä kaikki puhuvat – näin karmealla tavalla Juventuksen muuri hajosi ratkaisevalla hetkellä
LUE MYÖS:
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- KTP palaa Veikkausliigaan